Käy se näinkin – drooni hoitaa palkintojenjaot, kun on pakko pysyä kotona
Kuva: Getty Images
Koronavirus jyllää monien muiden maiden tapaan Venäjälläkin, jonka pääsarjajalkapalloilu on myös pysähdyksissä. Yksi tehokkaimmista keinoista taistella virusta vastaan ja hillitä COVID-19:n leviämistä on kotona pysyminen. Joskus ikkunasta voi kuitenkin tupsahtaa miellyttäviä yllätyksiä.
Pietarin Zenit latasi Twitteriin videon, jonka miespääosassa on brassipelaaja Malcom. Konepääosassa on puolestaan pienoiskopteri eli drooni, joka ohjattiin Malcomin olohuoneeseen. Droonilla oli 23-vuotiaalle laiturille tuomisia, nimittäin Zenitin maaliskuun parhaan pelaajan palkinto. Palkinnon saajan valitsivat ilmeisesti Zenitin fanit.
Koira säikähti sisälle lentänyttä pörisijää, mutta Malcomia ele selvästi ilahdutti. Samalla mies muistutti kotona pysyttelemisen tärkeydestä. Jos on sitä ennen tehnyt työnsä tarpeeksi hyvin, voivat palkinnot löytää sisälle vaikka omaan huusholliin.
Aiemmalla urallaan Bordeaux’ssa ja Barcelonassa pelannut Malcom siirtyi Zenitiin viime kesänä. Lonkkavamma piti hänet pitkään sivussa, mutta Malcom palasi kentälle vähän koronaviruspandemian pahenemista.
Maaliskuun kahdessa ottelussa Malcomin tehotilastoon merkittiin yksi maali ja yksi maalisyöttö. Yksi Zenitin otteluista päättyi 0-0 -tasapeliin ja toisen se voitti murskaavasti 7-1.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”