MTV: Jere Uronen tyytyväinen Belgian pääsarjan keskeytymiseen: ”Täytyy ottaa kaikki ilo irti”
Kuva: Juha Tamminen
Lähes koko maailman jalkapalloilu on tauolla koronaviruspandemian vuoksi. Ensimmäisenä Euroopan pääsarjoista Belgian Jupiler-liiga ehti kuitenkin ilmoittamaan, ettei kautta enää pyritä jatkamaan, vaan loppukausi jätetään pelaamatta. Päätös on määrä sinetöidä ensi viikolla.
UEFA ei belgialaisten päätöksestä ilahtunut, vaan vetosi maan jalkapalloliittoon ja liigaorganisaatioon kauden jatkamiseksi. Tiettävästi UEFA on uhannut myös viedä belgialaisseuroilta edustusoikeuden ensi kauden europeleissä, mutta siitä huolimatta Belgian jalkapallotoimijat eivät aio ratkaisuaan muuttaa.
Edelliskauden mestari Genk oli keskeytyshetkellä sarjassa vasta seitsemäntenä. Genkin luottomiehiin kuuluu myös Huuhkajien laitapuolustaja Jere Uronen. Uronen kertoi MTV:n haastattelussa olevansa tyytyväinen tehtyyn ratkaisuun (MTV:n koko jutun voi lukea täältä).
– Tavallaan tietysti hieman kaksijakoinen fiilis tällä hetkellä, mutta on selvää, että ihmisten terveydellä ei pidä leikkiä, Uronen muistutti.
[readmore from=Belgian-liiga]
– Tyhjille katsomoille pelaaminen on kaukana nautinnosta. Jalkapallo on kuitenkin nautintoa ja parhaan nautinnon siitä saa, kun yleisö on paikalla. Nyt pitää olla kaikilla malttia, jotta tämä maailmanlaajuinen kriisi talttuu.
Urosen mielestä tehty päätös on täysin oikea. Pidempi tauko peleistä antaa hänelle nyt mahdollisuuden viettää aikaa perheensä kanssa.
– Siitä täytyy ottaa kaikki ilo irti. Asiat täytyy laittaa perspektiiviin, ja isän roolissa se on helppoa, Uronen jatkoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos