Koronaviruspandemia on pysäyttänyt jalkapalloilun lähes kaikkialta maailmasta. Tiettävästi pääsarjafutista pelataan tällä hetkellä vain neljässä maassa: äskettäin sarjansa käynnistäneissä Valko-Venäjän ja Tadzhikistanin sarjoissa, Afrikan mantereella Burundissa sekä väliamerikkalaisessa Nicaraguassa.

Nicaraguallakin otteluita pelataan tyhjille katsomoille, mutta koska ottelut näytetään televisiossa tai Facebookissa, on sarjan suosio ollut äkillisessä kasvussa. Olosuhteet ovat muuttuneet, mutta niin on muuttunut myös pelin luonne. Covid-19 pelottaa myös pääosannäyttelijöitä, joten kontakteja kentällä vältellään.

– Yritämme vältellä toisten pelaajien koskettamista, Deportivo Las Sabanasin maalivahti Carlos Mosquera totesi Independentille.

– Jalkapallo on muuttunut, sillä fifty-fifty -kaksintaistelupalloihin ei mennä samalla intensiteetillä.

– Pelko siitä, mitä maailmalla tapahtuu, on aina läsnä. On henkisesti vaikeaa keskittyä otteluun, sillä koko ajan miettii, että vastustajalla voi olla tauti, Mosquera jatkoi.

Nicaraguan ykköslaji on baseball, jonka sarja on niin ikään yhä käynnissä. Yhtäkkiä nicaragualainen pääsarjafutis onkin penkkiurheilijoiden ja vedonlyöjien kiinnostuksen kohteena.

– Huomaamme etenkin vedonlyöntisivustoilta, että sarjaa seurataan nyt tarkemmin. Meihin sillä ei ole vaikutusta. Ihmiset voittavat tai häviävät rahaa, mutta meille ei makseta enemmän. Huomaamme kuitenkin, että sarjaamme seurataan, koska olemme yksi harvoista maista, joissa jalkapalloa vielä pelataan, Nicaraguan jalkapallon pääsihteeri José María Bermúdez kertoi.

Bermúdezin mukaan toistaiseksi ainakin yksi ulkomaalainen TV-yhtiö on tiedustellut kansallisten TV-oikeuksien haltijalta – Nicaraguan valtiolliselta TV-kanavalta – oikeutta välittää pelejä suorana omassa kotimaissaan. Tämä saattaa antaa buustia piskuiselle Nicaraguan liigalle.

Päätöstä siitä, pelataanko kymmenen joukkueen pääsarja kokonaan loppuun asti, ei ole vielä tehty. Pelaamista aiotaan kuitenkin jatkaa niin kauan kuin tilanne sen sallii. Runkosarjaa on pelaamatta vielä viisi kierrosta. Sen jälkeen sarjan neljä parasta pelaisi välierät ja finaalin. Välierien on määrä alkaa huhtikuun lopussa.

Toistaiseksi Nicaragualla on ollut vain muutama vahvistettu koronavirustartunta eikä ainuttakaan kuolonuhria.

– Tilanne on täällä miltei normaali. Maassa on ollut vain neljä koronavirustapausta ja kolme niistä tuli ulkomailta (toim. huom. sunnuntaina 5.4. virallinen tilasto viisi todennettua tartuntaa ja yksi kuolintapaus).

– Teimme päätöksemme (jatkaa sarjaa) terveysviranomaisten tietojen pohjalta. Me emme ole hallitus, vaan vastaamme vain jalkapallosta. Jos tilanne pahenee, sarja täytyy keskeyttää ihmishenkien suojelemiseksi, Bermúdez toteaa.

Pelaajien mielipidettä pelien jatkamisesta ei ole kysytty, vaan ratkaisu tehtiin sarjajohdon ja seuraomistajien tapaamisen jälkeen. Monet seuroista saavat rahallista tukea Nicaraguan presidenttinä vuonna 1979-1990 ja jälleen vuodesta 2007 lähtien toimineelta Daniel Ortegalta. Ortegaa on syytetty poliittisten vastustajiensa hiljentämisestä väkivalloin, lehdistönvapauden rajoittamisesta sekä ihmisoikeusrikkomuksista.

Jotkut pelaajista pelasivat tämän viikon otteluissa hansikkaat käsissään ja hengityssuojain kasvoillaan.