Seurarakkautta koronan aikaan – bundesliigatähti pelasti entisen seuransa konkurssilta
Kuva: Getty Images
Kahdeksan kautta Borussia Dortmundissa pelannut Jakub Blaszczykowski on keltapaitaisen saksalaisseuran kannattajien keskuudessa elävä legenda. 34-vuotias ”Kuba” taisteli viheriöllä aina leijonan lailla ja voitti Dortmundin riveissä kaksi bundesliigamestaruutta ja pelasi kerran Mestarien liigan loppuottelussa.
Dortmundin lisäksi Puolan maajoukkueen entisellä kapteenilla (108 A-maaottelua) riittää suurta rakkautta myös ammattilaisuransa ensimmäiselle seuralle Wisla Krakovalle. Puolan maineikkaimpiin seuroihin lukeutuva Wisla ajautui viime vuosina pahoihin talousvaikeuksiin, kunnes pelastajaksi tuli Kuba.
Hän lainasi seuran velkoihin yli 300 000 euroa – kuten teki kaksi hänen liikekumppaniaankin – ja pelasi joukkueessa ilmaiseksi – lahjoittaen muodollisen 116 euron kuukausipalkkansa orpokotien lasten pääsylipuiksi (lue lisää).
– Rakkaus merkitsee miljoonia enemmän, luki Wisla-kannattajien tifossa Kuban kotiinpaluuottelussa.
Koronaviruskriisi on ajanut ahtaalle myös jalkapalloseuroja ja siten hankaloittanut Wislan tilannetta entisestään. Ja jälleen avuksi tuli suurta seurarakkautta myös koronan aikaan tunteva Jakub Blaszczykowski.
Nyt entinen bundesliigatähti suunnittelee Wisla Krakovan ostamista kahden liikekumppaninsa kanssa. Toimi pelastaisi seuran uhkaavalta konkurssilta. Monet viestimet pitävät Blaszczykowskin seurakauppaa käytännössä varmana, vaikkei sitä olekaan vielä virallisesti vahvistettu.
Große Geste von Jakub #Blaszczykowski
- und auch ein Zeichen, sich seiner Wurzeln immer gewahr zu sein
. @WislaKrakowSA #Krakau #Bundesliga #Fußball #Corona
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
