SS: Europelien kohtalo huolestuttaa Kuopiossa – ”Pahimmillaan kahden miljoonan euron tappio”
Kuva: Juha Tamminen
Koronaviruskriisi vetää suomalaisen jalkapalloväen kulmat kurttuun. Esimerkiksi Veikkausliigan kauden piti alkaa jo pääsiäisenä, mutta pandemian takia kauden alkua lykättiin ainakin kahdella kuukaudella.
Vieläkään ei ole takeita siitä, pystytäänkö veikkausliigakautta 2020 ylipäätään pelaamaan. Yli 500 henkilön yleisötapahtumat ovat joka tapauksessa kiellettyjä heinäkuun loppuun. Tahtotila on, että kausi voitaisiin pelata vähintään kaksinkertaisena, mutta sen edellytys on ainakin KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskasen mukaan se, että tyhjille katsomoille pelataan vain osa kaudesta.
- Tyhjille katsomoille pelaaminen on seuroille kalliimpaa kuin pelaamatta jättäminen, koska tapahtumat tuottavat tappiota ilman yleisöä. Pelaajien palkat pitää varmasti palauttaa normaalille tasolle, kun pelit käynnistyvät, Heiskanen muistuttaa Savon Sanomien haastattelussa seurojen palkanalennuksiin viitaten (SS:n koko juttu löytyy täältä).
Savon Sanomien mukaan Veikkausliigan seurat saavat vuosittain tv-tuloja 100 000-200 000 euroa per seura. Koronaviruskriisin aikana KuPS puolestaan tekee kuukaudessa 200 000 euron tappiot.
Erityisen ahtaalle KuPS ajautuu, jos europelejäkään ei pystytä pelaamaan. Uuden eurokauden piti alkaa kesä-heinäkuun vaihteessa, mutta nyt niihin tulee ainakin kuukauden lykkäys. Jos europelit peruuntuvat kokonaan, kasvavat tappiot valtaviksi.
- Innostus oli suurempaa kuin koskaan ja myynti kasvussa, Heiskanen kertoo mestariksi 43 vuoden odotuksen jälkeen palanneen KuPS:n tunnelmista.
[readmore from=Veikkausliiga]
– Nyt rahaa ei tule sisään, ja huonoimmassa tapauksessa teemme kahden miljoonan euron tappion. Jos europelejä ei päästä pelaamaan, niin miljoona euroa jää tulematta.
Kotimaisten jalkapallosarjojen pelaamisen kannalta iso päivä on näillä näkymin ensi sunnuntai. Silloin valtioneuvoston on määrä päättää, jatketaanko kymmenen hengen kokoontumisrajoitusta pidempään kuin 13. toukokuuta. Jos rajoitus poistetaan, voidaan jalkapallokauden aloittamista alkaa suunnitella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden