Tim Sparv nosti esiin valtavan ongelman suomalaisesta pelaajakehityksestä: ”Toisia suositaan ja toisia ei”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkueen kapteeni Tim Sparv kertoi mikroblogipalvelu Twitterissä törmänneensä mielenkiintoiseen artikkeliin. Aiheena oli se, kuinka nuorten jalkapalloilijoiden syntymäkuukausi vaikuttaa siihen, kuinka todennäköisesti heidät poimitaan joko parhaimpiin seurajoukkueisiin kykyjenetsijöiden toimesta tai esimerkiksi nuorten maajoukkueisiin.
Sparv kertoi pitäneensä ilmiötä mielenkiintoista, jonka jälkeen hän alkoi tutkimaan Suomen nuorten maajoukkueiden syntymäkuukausia ja tulokset olivat selkeitä. Nuorisomaajoukkuetoiminnassamme on selvästi enemmän alkuvuonna kuin loppuvuonna syntyneitä.
Sparv nosti esiin eri maajoukkueiden tuloksia. Alle 15-vuotiaiden ryhmän 20 pelaajasta peräti 11 olivat syntyneet joko maaliskuussa tai aikaisemmin. 18 pelaajaa olivat puolestaan syntyneet vuoden ensimmäisellä puolikkaalla ja kukaan ei ollut syntynyt vuoden kolmen viimeisen kuukauden aikana.
Lukemat olivat samaa luokkaa myös alle 16-vuotiaiden ja alle 17-vuotiaiden maajoukkueissa.
– 82 prosenttia Suomen kirkkaimmista lahjakkuuksista ovat syntyneet vuoden ensimmäisellä puolikkaalla. 50 prosenttia ovat syntyneet ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, Sparv kirjoitti Twitterissä.
– Tiedätkö, kuinka moni pelaaja näistä kolmesta joukkueesta olivat syntyneet kolmen viimeisen kuukauden aikana? Viisi. VIISI.
Määristä puhuttaessa on hyvä nostaa esiin, että maajoukkuepelaajia näissä joukkueissa oli yhteensä 92.
– Tämä luo ympäristön, jossa toisia suositaan ja toisia ei, Sparv kiteytti.
Sparvin koko englanniksi kirjoitetun ketjun näet TÄSTÄ.
(THREAD) Fascinating article about the relative age effect and a father's quest to educate the football world. Out of curiosity, I decided to check the player list of Finland's youth national teams. Here's what I found:
The month of your birth can play a huge role in your future success.
Jamie Lawrence's dad found this out when his talented son kept getting overlooked by football scouts.
This dad knew his kid had talent – and he had the data to prove it:
thecorrespondent.com/406/the-curiou…

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen