TPS:ltä merkittäviä uutisia – seuran toimitusjohtaja jättää tehtävänsä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan alkavaksi kaudeksi noussut Turun Palloseura ilmoitti keskiviikkona, että seuran toimitusjohtaja Jarmo Kähkönen jättää tehtävänsä. Tilalle nousee väliaikaisena toimitusjohtajana Janne Kytölä.
Kähkösen piti alunperin jäädä tehtävästä pois jo aiemmin, mutta hän halusi olla johtamassa seuraa koronaviruksen iskettyä suomalaiseen jalkapalloon. TPS kävi läpi yt-neuvottelut, joiden tuloksena seuran toimiston henkilökunta lomautettiin ja pelaajien palkkoja alennettiin.
Seuran hallituksen puheenjohtaja Jouko Peräaho kiitteli Kähkösen työpanosta seuran nettisivuilla.
– Tällä ajanjaksolla on tapahtunut erittäin paljon positiivista kehitystä, kuten esimerkiksi merkittävät satsaukset ja parannukset harjoitusolosuhteissamme. Jarmo on tuonut myös uusia vastuunkantajia seuran toimintaan mukaan. Hänen tukensa on ollut erityisen merkittävää haastavalla Ykkösen kaudella 2019.
Väliaikaisena toimitusjohtajan aloittaa Janne Kytölä, 38, joka on työskennellyt tähän asti TPS:n tapahtumapäällikkönä. Kytölä aloittaa työnsä varsin epävarmana ajankohtana, kun Veikkausliigan sarjakauden käynnistymisestä ei ole vielä varmaa tietoa.
– Kaikki odottavat veikkausliigakauden alkamisesta, pahinta tässä on epätietoisuus. Koko seurakenttä käy nyt omaa selviytymistaisteluaan, koska kukaan ei osaa sanoa huomisesta varmuudella mitään. Olen otettu seuran hallituksen luottamuksesta ja minun on varmasti helpompaa tulla tähän talon sisältä, koska tunnen jo entuudestaan kaikki mukana olevat ihmiset, Kytölä totesi.
Peräahon mukaan Kytölän valinta oli luonnollinen. Seura ei kertonut kuinka pitkään Kytölän väliaikainen pesti kestää.
– Janne on pitkäaikainen ja luotettava työntekijämme, joka tuntee erinomaisesti niin seuran oman väen, kuin kaikki yhteistyökumppanimmekin. Hän saa myös alkuun tarvittavan taustatuen Jarmolta. Tähtäämme Jannen johdolla nyt siihen, että koko organisaatio on valmiina, kun Veikkausliigakausi vihdoinkin alkaa. Kaiken taustalla on kuitenkin seuran pitkän tähtäimen kehitystyö, Peräaho kertoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Pohjanpalo ja Jesse Joronen elokuussa Australiaan – Palermo haastaa Juventuksen
- Santeri Haarala selätti sydänlihastulehduksen – palasi Djurgårdenin harjoituksiin
- Huomasitko? Hollannin liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyi Ykköseen – tässä syy
- Englannin ja Saksan seurat panivat show’n pystyyn – näin europelien puolivälierät päättyivät torstaina
- AC Oululle surkeita uutisia
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- AC Oululle surkeita uutisia
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Englannin ja Saksan seurat panivat show’n pystyyn – näin europelien puolivälierät päättyivät torstaina
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki