Tuore uutinen Norjasta – Simo Valakari sai potkut!
Kuva: Juha Tamminen
Kolmella viime kaudella Tromsø IL:tä valmentanut Simo Valakari on saanut potkut. TIL vahvisti asian sunnuntai-iltana laatimassaan lehdistötiedotteessa.
Valakarin valmentama Tromsø IL putosi Norjan Eliteserienistä viime kauden päätteeksi, ja valmistautui kauteen toisella sarjatasolla OBOS-liigassa Valakarin johdolla. Koronaviruskriisi kuitenkin muutti tilanteen, ja suomalaisen työt Pohjois-Norjassa päättyivät.
– Koronakriisin myötä osapuolilla oli eriäviä näkemyksiä seuran eteenpäin viemisestä. Siitä syystä päätimme päättää työsuhteemme, tiedotteessa todetaan.
– Tromsø IL kiittää Simo Valakarin omistautumista ja hänen tekemäänsä työtä. Hän osoitti suurta sydäntä seuraa kohtaan sen valmentajana.
[readmore from=Valakari-Simo]
Seurajohto kutsui Tromsøn pelaajat palaveriin sunnuntai-iltana. Palaverissa puhuttiin paitsi koronaviruskriisin tuomista muutoksista, niin myös seuran valmennustilanteesta. Valakari itse ei ollut tapaamisessa läsnä.
Tromsø IL:ssä pelasivat viime kaudella suomalaiset Robert Taylor, valmentajan poika Onni Valakari sekä Juha Pirinen. Kaksi ensinmainittua ovat sittemmin jo vaihtaneet seuraa.
Lähde: Nettavisen
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana