Veikkausliiga-podcast: Inter ei luovu toivosta Filip Valencicin suhteen
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter pelasi erinomaisen veikkausliigakauden 2019 sijoittuen sarjassa toiseksi ikimuistoisen ”finaalin” KuPS:lle hävittyään. Interin johtotähti oli sarjan maalikuninkuuden voittanut ja sarjan kauden parhaaksi pelaajaksi valittu Filip Valencic, joka jätti Norjaan lähtiessään Sinimustiin valtavan aukon.
Slovenialaishyökkääjä palasi norjalaiseen Stabækiin, josta hän pelasi viime kaudella Veikkausliigassa lainasopimuksella. Stabæk ei ole luonnollisesti harjoitellut viime aikoina yhdessä koronaviruspandemian vuoksi, mutta 28-vuotias Valencic kuuluu tämänhetkisten tietojen mukaan norjalaisseuran suunnitelmiin. Silti Interkään ei ole vielä täysin luopunut toivosta Valencicin paluun suhteen.
– Kävimme talven aikaan Filipin ja Stabækin kanssa aika paljon keskusteluja Filipin tulevaisuudesta ja tästä kaudesta, FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki kertoo Suplan Veikkausliiga-podcastissa (kuuntele täältä).
[readmore from=FC-Inter-Turku]
– Totta kai me ollaan kiinnostuneita, kun joskus aikanaan päästään pelaamaan. On kuitenkin Stabækin käsissä, missä Filip pelaa. Olen aika ajoin Filipiin edelleen yhteydessä ja kyselen kuulumisia.
– Sitä, haluaisiko Filip tulla takaisin Turkuun, pitäisi kysyä häneltä itseltään. Me otetaan hänet tänne ihan mielellään, Mäki hymähti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken