Saksan Bundesliiga jatkuu 16. toukokuuta. Koronaviruksen takia tauolla ollut sarja on ensimmäinen Euroopan kärkiliigoista, joka jatkaa kauttaan.

Poikkeukselliset olosuhteet pakottavat äärimmäiseen varovaisuuteen. ESPN selvitti, millaisia toimenpiteitä ottelutapahtumaan osallistuvat ihmiset on määrätty tekemään, jotta peli olisi mahdollisimman turvallinen kaikille läsnäolijoille.

ESPN:n saamien tietojen mukaan stadionilla on yhteensä 332 ihmistä. He koostuvat pelaajista, valmentajista, tuomareista, kameraryhmistä, doping-valvojista, turvallisuus- ja lääkintäosastosta, kentänhoitajista ja pallopojista ja -tytöistä. Kaikkien ruumiinlämpö mitataan stadionille saapuessa.

Pelipäivän aamuna kentänhoitajat saapuvat stadionille sovittuun aikaan. Kaksi tuntia tämän jälkeen stadionille saapuvat televisio- ja mediatuotannon sekä VAR:n mahdollistamiseen tarvittavat 90 henkilöä.

Päivän ensimmäisten tuntien aikana stadionilla on 32 turvahenkilöä, jotka varmistavat, ettei paikalle tule ihmisiä luvatta. Iltapäivällä stadionille saapuvat muun muassa poliisit, huoltohenkilökunta, palomiehet ja joukkueiden huoltoryhmien jäsenet.

Pelaajat valmistautuvat otteluun toisaalla. Heidät kuljetetaan pelipaikalle usealla desinfioidulla bussilla noin puolitoista tuntia ennen pelin alkua hotellista tai harjoituskeskuksesta. Kotiotteluissa pelaajilla on myös lupa saapua stadionille henkilöautolla.

Siirtyminen bussista stadionin tiloihin tapahtuu porrastetusti. Pelaajien ja valmentajien on pidettävä toisiinsa noin puolentoista metrin turvaväli ja käytettävä kasvomaskeja.

Hissejä käytettäessä on kosketettava nappia kyynärpäällä. Yhteiset lounaat eivät ole sallittuja. Jokaisessa huoneessa on käsienpuhdistusaineita.

Avauskokoonpanon pelaajat vaihtavat pelivarusteet ylleen ensin, minkä jälkeen pukukoppiin tulevat vaihtopelaajat. Jos pukukopit ovat ahtaita, pitää seuran pohtia kulkureitit siten, etteivät pelaajat kohtaa toisiaan. Isoissa pukukopeissa on mahdollisuus olla samassa tilassa, kunhan riittävät turvavälit pysyvät.

Yleisesti seuroja kuitenkin suositellaan käyttämään useampia huoneita, jos tilat sen mahdollistavat. Pelaajat saavat viettää pukukoppialueella noin 30−40 minuuttia ja heidän täytyy noudattaa puolentoista metrin turvaväliä ja käyttää kasvomaskia.

Tuomaristo käyttää keskenään samaa pukukoppia, mutta myös heidän täytyy pystyä noudattamaan samoja turvaohjeita. Tuomareita on ohjeistettu matkaamaan pelipaikkakunnalle vasta pelipäivänä.

Neljännen erotuomarin tehtävänä on tarkistaa pallot ja kengät pukukoppien ovilla ennen ottelua. Pallot desinfioidaan ennen ottelua ja sen aikana. Pallopoikia tai -tyttöjä voi olla enintään neljä, ja heidän pitää olla yli 16-vuotiaita ja desinfioida kätensä säännöllisesti.

Kun pelaajat poistuvat pukuhuoneista, tilat desinfioidaan. Poistumisessa on noudatettava samoja turvaväliohjeistuksia. Kentälle saapuessaan pelaajat eivät kättele toisiaan eikä yhteiskuvia oteta. Pelaajilla ei ole saattajia.

Vaihtopelaajat pitävät toisiinsa eroa kahden tyhjän penkin verran. Jos penkkejä ei ole tarpeeksi, katsomon penkit on otettava käyttöön. Nesteytys tapahtuu henkilökohtaisista pulloista.

Artikkelin tiedot on käännetty ESPN:n kattavasta tietopaketista, jonka voit lukea kokonaisuudessaan TÄSTÄ.