Jari Litmanen sairastui koronaan – monta viikkoa sairasvuoteella

Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija Jari Litmanen on sairastanut koronan. Litmanen kertoo uudessa peliyhtiö Unibetin ”Kuninkaan puhe” -podcastissa, ettei ole koskaan ollut fyysisesti niin huonossa  kunnossa kuin viime aikoina. Nyt tilanne on kuitenkin parempi.

– Oli kuumetta, päänsärkyä, lihassärkyä, hengenahdistusta ja kaikkea mahdollista. Koronan potemiseen meni neljä viikkoa ja sen jälkeen on ollut nyt pari viikkoa toipumista, Litmanen sanoi podcastissa.

– Onneksi kivut tai hengenahdistukset eivät olleet missään vaiheessa niin kovia, että olisi tarvinnut lähteä sairaalaan, vaan pystyin sairastamaan taudin kotona. Ei nämä mitään helppoja viikkoja silti ole olleet.

Virossa asuva Litmanen kertoo, että hänen perheessään koronaan sairastui ensimmäisenä Ly-vaimo.

– Hänellä testattiin ja todettiin korona, ja reilun viikon päästä siitä sairastuin itse. Kyllähän se pysäytti, Litmanen kuvailee tuntemuksiaan.

Litmanen on ollut koko elämänsä vahvasti kiinni liikkumisessa ja urheilussa. Nyt tullut tauko on hänen elämänsä pisin.

– Sairastaminen oli hyvin väsyttävää, ja välillä olo oli todella raskas. Fyysisesti en ole varmaan koskaan ollut niin huonossa  kunnossa.

– Toisaalta siinä neljä viikkoa sairastaessa, kun oli vähän tiukempaa, niin ei siinä jalkapalloa tai muuta urheilua oikeastaan edes kaivannut. Ajatukset oli vähän muualla.

– Toipuminen on tarkoittanut lepäämistä sekä kevyttä kävelyä ja pyöräilyä, että saisin voimia takaisin. Mutta ei tässä tarvi vieläkään kovin pitkää matkaa taittaa tai tempoa pitää, että alkaa jo tökkimään.

Nyt Litmanen on testattu parantuneeksi koronasta ja käynnissä on toipuminen.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.