Jeonbuk – Suwon: Etelä-Korean liiga käyntiin
Kuva: Getty Images
Etelä-Korean K-League
Jeonbuk – Suwon
Perjantai 08.05. klo 13:00
Viime päivinä on saatu ilahduttavia merkkejä meille tuttujen jalkapallosarjojen alkamisesta tai jatkumisesta. Erityisen ilahduttavaa on, että Saksassa kahden ylimmäisen sarjatason on suunniteltu alkavan jo viikon päästä ja Suomessakin jalkapallon pääsarjat ovat ilmoitelleet kauden aloittamisesta. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja tilanne pysyy hallinnassa – ja että isot sarjat saataisiin pelattua kunnialla loppuun. Tätä odotellessa ja jännätessa otetaan tuntumaa Etelä-Korean alkavaan liigaan, jossa hallitseva mestari Jeonbuk kohtaa viime kauden cup-mestari Suwonin.
Ottelu pelataan ilman yleisöä, joka syö kotietua merkittävästi. Jeonbuk voitti viime kaudella mestaruuden äärimmäisen niukasti maalierolla, mutta se oli toiseksi sijoittuneen Ulsanin kanssa suoran mitan muita joukkueita vahvempi. Koko kaudella Jeonbuk hävisi 38 ottelussa ainoastaan kolme kertaa. Sarjatauon aikana pelaajaliikennettä on ollut molempiin suuntiin, mutta hallitsevan mestarin pitäisi tänäkin vuonna olla vahva.
Suwon jäi viime kauden ratkaisuhetkille alempaan loppusarjaan, mikä oli suunnaton pettymys. Kausi pelastettiin kuitenkin komeasti cup-voitolla alempisarjalaisesta yllätysfinalistista Daejeonista. Kokonaisuudessaan Suwon ei pysty materiaalillaan vastaamaan hallitsevalle mestarille, mutta sen mahdollisuudet perustuvatkin poikkeukselliseen pre-seasoniin: viimeiset viralliset pelit ennen kauden avausta on pelattu parisen kuukautta sitten.
Lyö vetoa ottelusta:
Huolimatta yllä mainituista kysymysmerkeistä olen kauden avauksessa hallitsevien mestarien matkassa, vaikkei kerroin varsinaisesti päätä huimaakaan. Vetosuositus on Jeonbuk voittaa ottelun kertoimella 1,66. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa