Kahdesti syövän selättänyt italialaislegenda kertoo: ”Kestää kauan päästä tästä tunteesta eroon”
Kuva: Getty Images
Pitkän ja menestyksekkään pelaajauran pelannut Gianluca Vialli on puhunut The Timesin haastattelussa syöpähoidoistaan. Sampdoriassa, Chelseassa ja Juventuksessa pelannut, ja peliuran päätyttyä Chelseaa ja Watfordia valmentanut Vialli sairastui haimasyöpään vuonna 2017.
Nyt 55-vuotias Vialli kertoi jo marraskuussa 2018 selättäneensä syövän, mutta syöpä uusiutui. Vihdoin tämän vuoden maaliskuussa italialaisen todettiin parantuneen. Viallilla oli tuolloin takanaan yli kaksi vuotta kestäneet intensiiviset syöpähoidot.
Vaikka olo onkin nyt kohentunut, kertoo Vialli pelon syövän uusiutumisesta vaivaavan yhä.
– Koskaan ei voi tietää, ennen kuin on kulunut monta vuotta ilman ongelmia. Fyysisesti koen oloni hyväksi, Vialli sanoi.
– Lihakseni alkavat pikkuhiljaa vahvistua. Olen tehnyt joka päivä töitä vaimoni kanssa. Olen kuitenkin peloissani ja huolissani.
– Kestää luultavasti kauan ennen kuin pääsen eroon tästä tunteesta nukkumaan mennessäni. Siitä, etten ajattele syövän palanneen, jos herään pienten vatsavaivojen tai päänsäryn kanssa tai vähän kuumeisena.
Kun Viallin kasvain poistettiin, hän oli syöpähoidoissa kahdeksan kuukauden ajan.
– Se on kuin pommitusta. Useimmiten olin tunnoton tai tokkurassa. Kukaan ei toivo sellaista, mutta kun niin tapahtuu, se täytyy ottaa tilaisuutensa oppia tuntemaan itsensä paremmin: millainen olit, millainen olet ja millainen haluat olla tulevaisuudessa. On väistämätöntä, että löydät totuuden itsestäsi, Vialli filosofoi.
Vialli teki Chelseassa 40 maalia 88 ottelussa. Peliuran päättyessä hänestä tuli joukkueen pelaajavalmentaja. Hän voitti pelaajana muun muassa kahdesti Serie A:n, kahdesti Cup-voittajien cupin ja kerran sekä Mestarien liigan että UEFA Cupin.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus