Lähde: 38-vuotias futiskiertolainen teki itsemurhan
Kuva: Getty Images
Serbialaisjalkapalloilija Miljan Mrdakovic on löydetty kuolleena Belgradissa sijaitsevasta asunnostaan. Mrdakovic asui asunnossa yhdessä naisystävänsä kanssa. Serbialaismedian mukaan Mrdakovicin uskotaan tehneen itsemurhan. Kurir kertoo, että 38-vuotias entinen pelaaja olisi ampunut itsensä.
Jugoslavian juniorimaajoukkueissa pelannut Mrdakovic siirtyi Belgian suurseura Anderlechtin organisaatioon jo vuonna 1998, ollessaan vain 16-vuotias. Hän vietti Anderlechtin juniori- ja reservijoukkueissa 3,5 vuotta, mutta ei saanut tilaisuutta edustusjoukkueessa.
Myöhemmin Mrdakovicista tuli todellinen futiskiertolainen. Hän pelasi Anderlechtista lähdettyään ammattilaisena kaikkiaan 19 eri seurassa, kymmenessä eri maassa. Mrdakovicin tie vei uran aikana Belgian ja Serbian ohella Itävaltaan, Ukrainaan, Israeliin, Portugaliin, Kiinaan, Kyprokselle, Kreikkaan ja Singaporeen.
Mrdakovicin pelaajaura päättyi vuonna 2017 serbialaisessa OFK Belgradissa. Hän edusti muun muassa Metalist Kharkivia, Maccabi Tel Avivia ja Apollon Limassolia, jonka paidassa mies voitti Kyproksen liigan maalikuninkuuden kaudella 2010-2011.
Mrdakovic oli yksi kolmesta yli-ikäisestä pelaajasta Serbian olympiajoukkueessa vuoden 2008 olympiakisoissa. Vuonna 2011 hän sai kutsun myös Serbian A-maajoukkueeseen, mutta joutui jäämään sivuun loukkaantumisen takia. Uutta kutsua ei koskaan kuulunut.
Mrdakovicin naisystävän kerrotaan olleen paikalla, kun pelaaja vei itseltään hengen. Nainen soitti välittömästi poliisille.
RIP to Miljan Mrdakovic who took his own life in Belgrade earlier today.
Miljan had a successful career here and abroad and represented Serbia at the 2008 Olympics in Beijing.
Thoughts & prayers to his family
Miljan had a successful career here and abroad and represented Serbia at the 2008 Olympics in Beijing.
Thoughts & prayers to his family
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
