Ranskan suurseurassa sattuu ja tapahtuu – mureneeko paluu huipulle: Valmentaja tuohtunut ja harkitsee lähtöä

Koronaviruspandemia on päättänyt kansallisen jalkapallokauden Ranskassa. PSG kruunattiin Ligue 1:n mestariksi.
Jo usean vuoden ajan tuuliajoilla ollut Marseille päätyi sarjassa toiselle sijalle, ja pelaa siten ensi kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta seitsemään vuoteen, kun Marseille nähdään Mestarien liigassa. Edellisen kerran ranskalaisen jalkapallon jättiläinen pelasi Mestarien liigassa syksyllä 2013, jolloin kaikki kuusi lohko-ottelua päättyi tappioihin.
Portugalilaisluotsi André Villas-Boas saapui Marseillen peräsimeen viime kesänä. Villas-Boas onnistui siten johdattamaan Marseillen ensimmäisellä kaudellaan Mestarien liigaan. Villas-Boas on tuonut menestyksen takaisin nukkuvaan jättiläiseen.
Päättyneellä Ligue 1 -kaudella Marseille pelasi peräti 14 peräkkäistä ottelua ilman tappiota, joka oli seuran suurin tappioton putki yhdeksään vuoteen. Samalla Marseille onnistui voittamaan Choc des Olympiquesissa Lyonin ensimmäistä kertaa yli viiteen ja puoleen vuoteen.
Marseillen urheilutoimenjohtaja Andoni Zubizarreta pestasi Villas-Boasin seuraan. Zubizarreta kuitenkin jätti Marseillen taakseen. Zubizarretan poistuminen varmistui viime viikon torstaina.
AS:n mukaan Zubizarretan välit Marseillen omistajan Frank McCourtin kanssa olivat huonot, ja espanjalaisen vastuualueita oli karsittu, joten entinen maalivahti teki johtopäätöksensä ja poistui seurasta. Marseillen talous on kärsinyt viimeisten vuosien aikana huomattavasti, eikä seura kykene käyttämään juurikaan rahaa seuraavissa siirtoikkunoissa. Lehden mukaan Marseillella on noin 78 miljoonaa euroa velkaa.

Zubizarretan ja Villas-Boasin välit olivat hyvin läheiset. Ranskalaismedioiden mukaan Villas-Boas on hyvin pettynyt siihen, miten Zubizarretaa kohdeltiin ja olisi itsekin harkitsemassa Marseillesta poistumista. Villas-Boas pyysi seurajohdolta hiljattain enemmän vastuuta Zubizarretalle, mutta Marseille ei kuunnellut valmentajansa toivetta, jonka johdosta Villas-Boas saattaa seurata Zubizarretan jalanjälkiä poistumalla Marseillesta.
RMC Sportin mukaan Villas-Boas olisi hylännyt Marseillen tuoreen jatkosopimustarjouksen maanantaina. Villas-Boasin nykyinen sopimus seuran kanssa kattaa vielä ensi kauden. Lähteen mukaan Marseille tekisi päävalmentajalleen uuden tarjouksen maanantaina.
Marseille julkaisi maanantaina tiedotteen, jossa se kiisti RMC Sportin uutisen.
Seura kertoi tiedotteessa seurapresidentin Jacques-Henri Eyraudin ja omistajan McCourtin kertoneen Villas-Boasille toiveestaan tehdä luotsin kanssa jatkosopimus.
Marseille paljasti tehneensä luotsilleen kahden vuoden mittaisen jatkosopimustarjouksen, jossa olisi mukana optio kaudesta 2023-24, jos seura etenisi kyseisellä kaudella Mestarien liigaan.
Seura myönsi samalla olleensa viimeisen 20 vuoden aikana hyvin tuulinen paikka päävalmentajille, sillä Marseillella on ollut 20 vuoden aikana Villas-Boas mukaan lukien jopa 24 valmentajaa. Marseille vannoi tiedotteessa luottavansa Villas-Boasin kykyihin ja haluaa kirjoittaa hänen kanssaan ”tärkeän sivun moderniin historiaansa”.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan