Koronarajoitukset kevenevät – SuomiFutis selvitti, millaisia yleisömääriä päästetään veikkausliigakatsomoihin

© Kuva: Juha Tamminen
Arsenal ja Liverpool tarjoavat viihdettä pikkulauantaille! käytä hyväksesi vetoidea ja talletusbonus!

Valtioneuvoston asettama tiukka 500 henkilön yleisömäärärajoitus poistuu jalkapallosarjojen osalta keskiviikkona. Vielä kesäkuussa Kakkosta, Kansallista liigaa, Ykköstä ja Suomen Cupia on pelattu siten, että katsomoihin pääsee korkeintaan 500 henkilöä. Siitä huolimatta tunnelma nousi esimerkiksi Suomen Cupin pudotuspeleissä jo varsin hyväksi.

Kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi rajoituksia kuitenkin höllennetään siten, että 500 henkilön yleisörajoitus koskee yhtä segmenttiä katsomosta. Eri katsomolohkoihin voidaan ottaa sisään tuo 500 henkilöä, jos on huolehdittu erillisistä sisäänkäynneistä, saniteettitiloista ja muista toimista, joilla turvavälit ja väljyys katsomoissa taataan (lue uutinen aiheesta täältä).

Vallitseva linja on, että vapaakorteilla (mm. tuomarikortit ja legendakortit) katsomoon ei pääse. Myöskään kausikorttia portilla vilauttamalla ei sisään pääse, vaan kausikorttilaisten pitää lunastaa ottelukohtainen lippu etukäteen, joissain tapauksissa hyvinkin ajoissa. Näin yleisömäärä pysyy sallituissa rajoissa, eikä yleiseen myyntiin vapauteta liikaa lippuja.

SuomiFutis selvitti Veikkausliigan seurojen kotisivuillaan antamien tietojen nojalta, millaisia yleisömääriä kukin seura on laskenut voivansa enimmillään heinäkuun kotipeleihinsä ottaa.

KuPS: Puolustavien mestarien otteluissa yleisökapasiteetti on noin 2 000 katsojaa. Stadion on jaettu neljään lohkoon, ja käytössä on kolme sisääntuloporttia. Linkki KuPS:n kotisivuille.

FC Inter: Hopeajoukkue Interin peleihin pääsee maksimissaan 3 000 katsojaa. Pääkatsomon heinäkuinen kapasiteetti on 1 300 katsojaa, ja lisäksi yleisöä otetaan aurinkoiseen olympiakatsomoon, päätykatsomoon ja mahdollisesti myös itäpäätyyn pystytettävään seisomakatsomoon. Käytössä on myös VIP-katsomo. Linkki Interin kotisivuille.

Honka: Honka pelaa ensimmäisen kotiottelunsa 12.7., eikä ole vielä tiedottanut heinäkuun kotipeliensä tarkemmista erityisjärjestelyistä tai katsomokapasiteetista. Aiempi yleisluontoinen Hongan uutinen katsojarajoituksista löytyy täältä.

Ilves: Ilves siirtyy pelaamaan ainakin heinäkuun ajaksi Tampereen suurimmalle stadionille Ratinaan. Ratinassa on mahdollista jakaa katsomo kahdeksaan eri lohkoon, joten otteluiden katsojakapasiteetti on mukavat 3 500. Sallittu kapasiteetti on Veikkausliigan suurin. Linkki Ilveksen kotisivuille.

HJK: Uuden nimen Bolt Arena saanut Töölön stadion on jaettu heinäkuussa viiteen eri lohkoon, joista jokaiseen voidaan ottaa 500 henkilöä. Lukuun sisältyvät muun muassa kioskimyyjät ja järjestyksenvalvojat, joten HJK:n sallittu yleisökapasiteet jää jonkin verran 2 500 katsojan alle. Linkki HJK:n kotisivuille.

IFK Mariehamn: Maarianhaminalaisseura ei ole vielä tiedottanut tarkemmin omista poikkeusjärjestelyistään. Kovin suurta yleisömäärää IFK Mariehamn tuskin silti katsomoon voi ottaa, sillä Wiklöf Holding Arenan katsojakapasiteetti on normaalioloissakin sarjan pienin, 1 600. Pienen tiedotteen poikkeusajoista IFK Mariehamn julkaisi täällä.

HIFK: HIFK pelaa HJK:n kanssa samalla Bolt Arenan, mutta seuran tiedotteen mukaan IFK:n peleissä auki on vain neljä katsomolohkoa. Koko stadionin kapasiteetti on siis 2 000 henkilöä, joista osa on ottelun toimihenkilöitä. Linkki HIFK:n kotisivuille.

FC Lahti: FC Lahden stadion on jaettu kuuteen katsomolohkoon, joihin jokaiseen on oma sisäänkäyntinsä. Näin Lahdenkin kotiotteluihin voidaan ottaa yhteensä mukavat 3 000 henkilöä. Luvussa ovat mukana järjestyksenvalvojat ja muut toimihenkilöt. Sektoreista neljä on pääkatsomossa ja kaksi aurinkokatsomossa. Linkki FC Lahden kotisivuille.

SJK: Seinäjoen OmaSp Stadionille otetaan heinäkuun kotiotteluihin korkeintaan 2 750 katsojaa. Katsomo on jaettu kahdeksaan erilliseen lohkoon. Sisääntuloportteja on kolme. Linkki SJK:n kotisivuille.

RoPS: RoPS pelaa kauden ensimmäisen kotipelinsä 8.7. Seura ei ole vielä tiedottanut mitään heinäkuun kotipelien erityisjärjestelyistä.

FC Haka: Veikkausliigaan palanneen Hakan heinäkuun kotipeleihin voidaan ottaa noin 1 500 katsojaa. Haka myi kausikortteja talven ja kevään aikana valtavasti, joten irtolippumyyntiin tuskin kovin paljon myytävää jää. Sisäänpääsyportteja Tehtaan kentälle on vain kaksi, joten saapumisaikoja on porrastettu katsomoiden mukaan. Linkki Hakan kotisivuille.

TPS: Toisen sarjanousijan TPS:n kotipeleissä noudatetaan periaatteessa samoja määräyksiä ja rajoituksia kuin Interinkin kotiotteluissa. Näin myös TPS:n kotipeleihin voidaan ottaa heinäkuussa maksimissaan noin 3 000 katsojaa. Linkki TPS:n kotisivuille.

On mahdollista, että yleisörajoitukset poistuvat elokuun alusta lähtien kokonaan, mutta siitä valtioneuvosto ei ole vielä tehnyt päätöksiä.

Veikkausliiga alkaa keskiviikkona viidellä ottelulla. Avauskierroksen otteluohjelma alla:

1.7. klo 18.30 Ilves-IFK Mariehamn
1.7. klo 18.30 SJK-TPS
1.7. klo 18.30 FC Lahti-HJK
1.7. klo 18.30 HIFK-KuPS
1.7. klo 18.30 Haka-Honka
2.7. klo 18.00 Inter-RoPS

Olethan jo tutustunut SuomiFutiksen Veikkausliigan ennakkopakettiin?


Real Madrid – Villarrealia | JÄTTIKERROIN 50.00 REAL MADRIDILLE

1. Avaa pelitili NordicBetille.
2. Talleta – saat talletuksesi tuplana 100€ asti.
3. Nappaa jättikerroin 50.00 Real Madridin voitolle ja lyö veto!

Arsenal ja Liverpool tarjoavat viihdettä pikkulauantaille! käytä hyväksesi vetoidea ja talletusbonus!