Paderborn – Werder Bremen: Tärkeä ottelu syö maalitehoja
Kuva: Getty Images
Bundesliga
Paderborn – Werder Bremen
Lauantai 13.06. klo 16:30
Lauantaina Bundesligasta nostetaan todellinen eloonjäämiskamppailu, kun pahnanpohjimmaiset Paderborn ja Werder Bremen ottavat yhteen. Molemmille kyseessä on ehdottomasti pakkovoitto ja varsinkin isännille alkavat tuomiokellot soimaan, ellei ottelusta saada kairattua kolmea pistettä. Werderillekään voitto ei vielä mitään pelastusta lupaa, mutta karsijan paikkaan saataisiin tiukempi ote.
Vastoin kaikkia odotuksia Paderborn haki pisteen vahvalta RB Leipzigiltä, jonka peli sotkeutui ensimmäisen puoliajan lopulla tulleeseen ulosajoon. Ottelusta tuli myös jobinpostia, sillä Uwe Hünemaierin sekä Streli Samban korttitilit täyttyivät ja miehet huilaavat lauantaina. Kun lisäksi loukkaantumiset kiusaavat hiukan, ei sarjajumbo saa lähellekään optimaalista kokoonpanoa jalkeille. Paderbornin pitkä voitoton putki ja kehno kotisaldo puhuvat tylyä kieltään joukkueen iskukyvystä.
Werder Bremen on kahdessa viime pelissä suistunut tappioihin. Niklas Moisanderin johtama puolustus on toiminut pääasiassa hyvin, mutta edes voitto-otteluissaan bremeniläiset eivät ole luoneet maalipaikkoja kovinkaan tehokkaasti. Tässä pelissä pisteitä on aivan pakko tulla, sillä seuraavassa ottelussa vastaan asettuu muuan Bayern München. Leonardo Bittencourtia ja Milot Rashicaa tarvitaan kipeästi hyökkäyspäähän ja lauantaina miehet saattavat olla avauksessa.
Lyö vetoa ottelusta:
Ottelun tärkeys tulee varmasti näkymään kentällä ja näen tämän ottelun lähtökohtaisesti vähämaalisempana kuin markkinat. Peli on varmasti varovaista ja virheitä vältellään kaikin mahdollisin keinoin. Vetosuositus on Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 2,14. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK:lle murskavoitto eurokentillä!
- Italia yrittää melkoista kaappausta: Carlo Ancelotti maajoukkueen päävalmentajaksi?
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Norjalta yllätysveto MM-kisojen jälkeen – Donald Trumpin toiminnasta valitus
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Ilves julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Jalkapallon EM-kisat 2028: Karsinnat, joukkueet, tv, stadionit
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta