TOP 5: Tässä Veikkausliigan parhaat laitahyökkääjät – kirkkain kärki kotimaista tekoa
Kuva: Juha Tamminen
Laitureilla ja laitahyökkääjillä voi olla eri joukkueissa erilaisia rooleja ja tehtäviä. Jotkut leikkaavat sisään ja hakevat itse ratkaisuja, toiset ajavat kohti päätyrajaa ja etsivät joukkuekavereitaan keskityksillä ja osa viilettää jatkuvasti hyökkäyksen kärkenä.
Olemme koonneet listan viidestä laitahyökkääjästä, joiden odotamme loistavan, kukin tyylillään, alkavalla kaudella Veikkausliigassa.
5. Enoch Banza, RoPS (lainalla HJK:sta)
Listauksen nuorin edustaja pelasi viime kauden lainalla Kokkolan Pallo-Veikoissa ja esiintyi edukseen. Banzalle, 20, kertyi Kokkolassa 34 ottelua, joissa hän teki yhteensä kahdeksan maalia ja syötti kuusi, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Banza teki hiljattain jatkosopimuksen HJK:n kanssa ja lähti täksi kaudeksi peliajan perässä Rovaniemelle. Siirto palvelee kaikkia osapuolia loistavasti.
4. Lucas Kaufmann
Lähes kymmenen vuotta Suomessa viettänyt Kaufmann, 29, on ollut tuttu näky myös kymppipaikan pelaajana, mutta viime vuosina hän on vakiinnuttanut paikkansa laidalla. Brasilialainen Kaufmann on siitä erilainen kuin listan muut pelaajat, että hän ei hakeudu yhtä usein hyökkäysten päättäjäksi. Hän on enemmänkin mukana niiden aikaisemmassa vaiheessa.
3. Denis Oliinyk, SJK
Ukrainan A-maajoukkueessakin esiintynyt Oliinyk, 32, oli viime kaudella yksi SJK:n parhaimmista pelaajista, ellei paras. Ensimmäinen täysi kausi seinäjokisten paidassa tiesi 25 ottelun, kahdeksan osuman ja kahden maalisyötön saldoa. Paremmin toimineessa joukkueessa hänen lukemansa olisivat voineet olla vielä kovemmat.
2. Ilmari Niskanen, KuPS
KiuPan kasvatti pelasi loistavan kauden ja sai kunnian iskeä KuPS:n voittomaalin ratkaisupelissä FC Interiä vastaan. Niskasesta, 22, näkee, että hän on tehnyt kehityksensä eteen töitä. Hän on pelannut Veikkausliigassa ikäisekseen jo pitkään, ja joka kausi kentälle on astellut entistä kokonaisvaltaisempi pelaaja.
1. Riku Riski, HJK
Kaksi viime kautta ovat osoittaneet, että Riski, 30, voisi vielä hyvin pelata korkeatasoisemmassa sarjassa. Kummallakin kaudella menoa ovat hidastaneet harmilliset loukkaantumiset, mutta kunnossa ollessaan Riski saa pelaamisen näyttämään helpolta. Ulkomailla ja A-maajoukkueen matkassa vietetyt vuodet näkyvät oikea-aikaisissa liikkeissä ja korkean tason perustekemisessä.
Bubbling under:
Veikkausliigasta löytyy monia muitakin kyvykkäitä laitakiitäjiä, mutta kaikki eivät yksinkertaisesti mahdu viiden kärkeen. Tässä muutama pelaaja, jotka eivät aivan yltäneet listallemme, mutta ansaitsevat silti maininnan. HJK:n Atomu Tanaka, 32, on yksi Veikkausliigan tämän kauden kovimmista paluumuuttajista. Edellisellä Suomen-reissullaan japanilaistaituri loisti erityisesti ylempänä keskikenttäpelaajana, mutta tällä kaudella hänet nähtäneen enimmäkseen laidalla. SJK:n Billy Ionsilla on muutama vaikea kausi takana loukkaantumisten takia, mutta hän on parhaimmillaan erittäin vaarallinen ase. Ions, 26, on profiililtaan sellainen hyökkääjä, jota moni joukkue kaipaisi. Hän on nopea ja röyhkeä ja omaa hyvän laukauksen. Englantilainen pystyy operoimaan tarvittaessa myös piikissä. 32-vuotias Demba Savage ei ole ehkä enää parhaiden vuosien vireessään, mutta hän on yhä enemmän kuin hyödyllinen Hongalle. Taitavasti ohittava gambialaispeluri pystyy pelaamaan hyökkäyksen molemmilla laidoilla. Savagelta odotetaan parannusta viime kaudesta. Kaikki Veikkausliigan ennakkopaketin artikkelit luettavissa TÄÄLTÄLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Pornotähdeltä härski lupaus PSG-vahdille – totuus tuli vaimon suusta