Voisiko Teemu Pukki vielä päästä pokaalin nostoon? ”Uskomme täällä ihmeisiin”
Kuva: Getty Images
Teemu Pukin edustaman Norwichin paluukausi Valioliigaan ei ole ollut helppo – tällä hetkellä joukkue näyttää pelaavan ensi kaudella jälleen Mestaruussarjaa. Kaikkea ei vielä silti ole suinkaan menetetty. Takamatkaa toiseksi viimeisenä olevaan Aston Villaan on neljä pistettä, ja Canariesilla lisäksi yksi ottelu enemmän pelattuna. Ennen sarjan jatkumista viimeisellä säilyjän paikalla olevaan Watfordiin ero ei kuitenkaan ole paljoa suurempi – kuusi pinnaa.
Norwichilla on lisäksi vielä mahdollisuus tarttua FA Cupissa piilevään yllätysmahdollisuuteen. Se pelaa puolivälierässä tämän kuun lopussa Manchester Unitedia vastaan, pudotettuaan rankkareiden jälkeen edellisessä vaiheessa Tottenhamin.
Manageri Daniel Farke puhui näkymistä Eastern Daily Pressille. Hän pitäisi cupin valloitusta ”pienenä ihmeenä”.
– Olen sanonut niin monta kertaa, mutta me uskomme täällä ihmeisiin. Teemme päivittäin töitä sellaisten eteen. Meillä on kaksi tavoitetta. Ensinnäkin, teemme kaikkemme voidaksemme pelata Valioliiga myös ensi kaudella. Toiseksi, olemme hyvissä asemissa FA Cupissa.
Joukkue on onnistunut etenemään cupissa kovien vierasvoittojensa kautta. Nyt se isännöi Unitedia poikkeuksellisissa oloissa.
– Tuntuu kummalliselta. Meillä on ollut kolme uskomattoman vaikeaa vieraspeliä, eikä niistä olla selvitty helpolla. Mietimme, miten hieno ilta kotistadionilla tulee, kun saamme Manchester Unitedin sinne. Sitten ottelu käydään suljetuin ovin.
Farke tietää tavoittelevansa kuuta taivaalta, kun puhutaan pytyn hakemisesta.
– Eihän se realistista ole, mutta yritämme silti. Haluan että menestymme mahdollisimman hyvin, ja se on kaikki mielissämme harjoituskentällä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?

- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!