Andrea Pirlo palaa Juventukseen – nyt valmennustehtäviin
Kuva: Getty Images
Juventuksella oli tänään kannattajilleen iloisia uutisia. Seuraikoni ja aina elegantti keskikentän maestro Andrea Pirlo palaa nimittäin Juventukseen viiden vuoden poissaolon jälkeen. 41-vuotias Pirlo on palkattu Juventuksen alle 23-vuotiaiden joukkueen päävalmentajaksi.
Brescian kasvatti nousi jalkapallomaailman huipulle kymmenen AC Milanissa viettämänsä vuoden (2001-2011) aikana. Milanista Pirlo siirtyi Juventukseen kesällä 2011, ja pelasi seurassa neljä kautta. Niiden aikana Juventus voitti neljä Serie A:n mestaruutta. Pirlo valittiin jokaisella kaudella sarjan tähdistöjoukkueeseen ja kolmella ensimmäisellä koko sarjan parhaaksi pelaajaksi.
Erinomaisella pelisilmällä varustettu Pirlo jatkoi Juventuksesta matkaansa kesällä 2015 MLS:n New York City FC:hen, jossa hän pelasi vielä kaksi ja puoli kautta, ennen kuin lopetti uransa syksyllä 2017.
Nyt Pirlo siis aloittelee valmentajauraansa tutussa seurassa, Juventuksen kakkosjoukkueessa. Miehen tekemisiä kannattaa seurata tarkkaan, sillä annettavaa jalkapallomaailmalle maailmanmestaruudenkin voittaneella taiturilla varmasti vielä on.
UFFICIALE | @Pirlo_official è il nuovo allenatore della #Under23!
Welcome
, Coach Pirlo!
juve.it/FdN030r1ECR
Welcome
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”