HJK – Ilves: Panokset Klubille
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga
HJK – Ilves
Lauantai 25.07. klo 18:30
Lauantaina pelataan kaksi Veikkausliiga-ottelua ja nosto otetaan suuresti kiinnostusta herättävästä ottelusta HJK:n ja Ilveksen välillä. Joukkueet ovat tällä hetkellä sarjataulukossa peräkkäin kolmannella ja neljännellä sijalla – tosin isännät ovat pelanneet yhden ottelun vähemmän. Klubi nappaisi voitolla sarjajohdon itselleen.
HJK kävi viikolla hakemassa pisteet kriisissä rypevältä TPS:ltä. Mitenkään häikäisevä esitys ei kuitenkaan ollut, vaikka tehottomat turkulaiset maalipaikoilta poissa pidettiinkin. Toni Koskelan suojatteja puoltaa isossa kuvassa se, ettei joukkueella ole eurokiireitä ja sillä on Suomen oloihin todella leveä ja laadukas materiaali. Etenkin KuPS ja Inter ovat aloittaneet hyvin, mutta Klubi on edelleen oma mestarisuosikkini.
Ilves on hyvästä sarjasijoituksestaan huolimatta ollut pelillisesti pieni pettymys kauden alussa. Joukkueen puolustus ei ole toiminut ollenkaan yhtä hyvin kuin viime vuonna. Lisäksi Ilves kaipaisi hyökkäykseen selkeää ykköskärkeä. Tämän hetken paras maalintekijä Ilari Mettälä on poissa, kuten myös Joona Veteli, Maksim Stjopin sekä Tatu Miettunen. Vaikka Klubilla on alla vain kaksi huilipäivää, ei Ilveksenkään Rovaniemen reissua voi pitää helppona alustuksena tälle pelille.
Lyö vetoa ottelusta:
Klubi tulee hallitsemaan palloa ja ottelua. Ilves pelaa altavastaajan taktiikalla ja yrittää ravistella vastaiskuilla isäntiä. Viisari kääntyy kotivoiton suuntaan. Tasoitusta otetaan sen verran, että maalin voitolla panos palautetaan: vetosuositus on Aasialainen tasoitus, HJK -1 kertoimella 2,04. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Algerian ykköstähti Riyad Mahrez lopettaa maajoukkueuransa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin