Helsingin Jalkapalloklubin laitahyökkääjä Joonas Vahtera siirtyy loppukaudeksi lainalle Rovaniemen Palloseuraan, kertoo Ilta-Sanomat.

Vahtera, 24, siirtyi HJK:hon viime kaudeksi Vaasan Palloseurasta siirtokorvausta vastaan, mutta hän on toistaiseksi jäänyt Klubissa pieneen rooliin. Vepsu-kasvatti on esiintynyt HJK:n edustusjoukkueessa 18 ottelussa, joissa hän on tehnyt yhteensä yhden maalin ja syöttänyt neljä.

Tehokkaimman kautensa Vahtera pelasi VPS:ssa vuonna 2017 tehden 28 sarjapelissä yhteensä kuusi osumaa ja syöttäen viisi.

HJK on täksi kaudeksi lainannut RoPS:lle jo laitahyökkääjä Enoch Banzan, toppari Kalle Katzin ja maalivahti Matias Niemelän.