Tunteikkaat kuvat: MLS palasi Orlandossa vahvoin Black Lives Matter -kannanotoin
Pohjois-Amerikan MLS ehti käynnistää uuden kauden maaliskuussa, mutta koronavirus keskeytti kaiken heti ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Nyt Major League Soccer on palannut tauolta, mutta varsinainen kausi ei jatku. Sen sijaan MLS pitää Orlandossa MLS is Back -nimisen turnauksen, joka alkoi keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa.
Kaikki osallistuvat joukkueet ovat niin sanotussa kuplassa, ja pelejä pelataan Orlandossa Floridan osavaltiossa ESPN Wide World of Sports Complexissa ilman yleisöä.
Kuuden lohkon turnaus päättyy elokuussa. Ensimmäinen ottelu on jo pelattu, kun isäntäkaupungin Orlando City kaatoi MLS:n tulokasjoukkue Inter Miamin avauspelissä 2−1.
Ennen turnauksen alkua yli sata tummaihoista pelaajaa nosti nyrkin ilmaan Black Lives Matter -liikkeen tueksi. Lisäksi ensimmäisen pelin alkaessa molempien joukkueiden avauskokoonpanon pelaajat sekä ottelun tuomarit polvistuivat.
Black Lives Matterin puolesta tehty tempaus kesti yhteensä kahdeksan minuuttia ja 46 sekuntia, eli yhtä kauan kuin poliisi Derek Chauvin piti jalkaansa George Floydin kaulalla, kunnes tämä menehtyi.
− Se oli heti todella tunteikasta. Oli kaunista nähdä kaikki pelaajat kentällä kokoontumassa yhteen, Inter Miamin hyökkääjä Juan Agudelo sanoi.
Turnaus jatkuu New York Cityn ja Philadelphia Unionin ottelulla kello 16.00 Suomen aikaa. Juuri nyt maailmassa on kuitenkin suurempia asioita kuin jalkapallo, kuten esimerkiksi taistelu koronavirusta vastaan ja erityisesti Yhdysvalloissa rasisminvastainen taistelu.
− Kentällä oleminen herätti voimakkaita tunteita. Nostin nyrkkini ilmaan, ja se, että siellä oli niin monia ihmisiä, jotka yrittävät saada aikaan muutoksen tässä maassa, on juuri sitä, mitä me tarvitsemme kehittyäksemme ihmiskuntana, Agudelo jatkoi.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen