Getafelle ei maalinteko maistunut edes pilkulta – Internazionale etenee Eurooppa-liigan puolivälieriin
Kuva: Getty Images
Internazionale etenee Eurooppa-liigan puolivälieriin kaatamalla Getafen lukemin 2-0. Interin maaleista vastasivat Romelu Lukaku sekä Christian Eriksen nuoren topparin Alessandro Bastonin esitöistä. Getafella oli mahdollisuus tasoittaa peli 1-1:een, mutta epäonnistunut rangaistuspotku piti Interin kiinni jatkopaikassa loppuun asti.
Getafe aloitti ottelun myrskyn lailla. Jo toisella peliminuutilla Inter-vahti Samir Handanovič joutui venymään parhaimpaansa, kun Nemanja Maksimovič pääsi puskemaan voimalla pilkun tuntumilta. Handanovič kuitenkin näytti, miksi lukeutuu maailman varmimpien veräjänvartijoiden joukkoon esittämällä upean reaktiotorjunnan.
Inter oli ottelun alun täysin hätää kärsimässä eikä joukkue saanut edes palloa rauhoitettua, puhumattakaan hyökkäykseen lähdöistä. Getafe suolsi maalipaikkoja toisensa perään, mutta viimeistely ei ollut tarvittavalla tasolla.
Kuin varkain Inter kuitenkin siirtyi 1-0-johtoon 33. minuutilla. Bastoni avasi upeasti pitkällä syötöllä pallon suoraan Lukakulle, joka jätti härkämäisesti Xabier Etxeitan suojaukseensa. Belgialainen vei kaksinkamppailun täysin 6-0, ja raivasi itsensä väkisin vetopaikkaan. Kova laukaus lähietäisyydeltä ei jättänyt maalivahti David Sorialle mahdollisuuksia.
Getafe-luotsi José Bordalás tyylilleen uskollisena eli mukana pelissä viskoen juomapulloja vaihtopenkillä ja huutaen ohjeita kentälle. Keltapaitojen esitys ei miellyttänyt pomoa.
Getafen toisen puoliskon painostus palkittiin 74. minuutilla rangaistuspotkulla. Inter-toppari Diego Godín pelasi keskitystilanteessa palloa kädellä, ja VAR-tarkastuksen jälkeen pallo vietiin pilkulle. Kokenut Jorge Molina kuitenkin murtui paineen alla, ja laukaus täplältä painui metrin verran ohi Inter-maalin.
Hetkeä myöhemmin Lukaku sai avopaikan varmistella jatkopaikkaa Interille. Getafe-puolustajien hölmöillessä Nicolo Barella sai alustettua Lukakun täysin vapaaksi vitosen viivalle. Avausmaalin tehnyt belgialainen kuitenkin epäonnistui totaalisesti viimeistelyssään eikä laukaus lähtenyt lähellekään Getafe-maalia päin.
Inter-luotsi Antonio Conte päästi tanskalaistaituri Eriksenin irti vaihtopenkiltä 82. minuutilla, ja seuraavalla minuutilla Eriksen saikin jo nimensä maalisarakkeeseen. Tilanne lähti jälleen toppari Bastonin upeasta 40 metrin pitkästä avauksesta, joka tuli täydellisesti Eriksenin jalkaan. Tanskalainen pelasi laidan kautta, josta keskitys pomppi lopulta takaisin hänelle, ja viimeistely ilman prässiä muutaman metrin päästä maalista oli helppo pala purtavaksi.
Getafe taisteli urheasti läpi 90-minuuttisen, mutta espanjalaisten tie nousi pystyyn lopulta heikon viimeistelyn sekä Inter-vahti Handanovičin loistotorjuntojen myötä. Inter etenee puolivälieriin luvuin 2-0, ja seuraavalla kierroksella milanolaiset kohtaavat joko Glen Kamaran Rangersin tai Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Zlatan Ibrahimović latasi suorat sanat Hollannin pelitavasta – lyttäsi Ronald Koemanin
- SJK myi luottopelaajansa
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Saksan MM-pettymys käynnisti päävalmentajahuhut – Jürgen Kloppilta suora vastaus
- Jatkuuko Julian Nagelsmannin pesti Saksan MM-pettymyksen jälkeen? Nyt tuli vastaus
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Saksa putosi MM-kisoista – Julian Nagelsmann kommentoi tulevaisuuttaan
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla