Interin juniori näytillä Chelseassa – teki maalin harjoitusottelussa
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin vuonna 2004 syntynyt hyökkääjä Aleksi Heino on käynyt antamassa näyttöjä kahdelle eurooppalaiselle suurseuralle Chelsealle ja Wolfsburgille. Poikamaajoukkueen rinkiin kuuluva Heino vietti ensin viikon Wolfsburgissa ja sen jälkeen puolitoista viikkoa Lontoossa Chelsean akatemiassa.
– Hyvillä mielin lähdin testiin, koska tiesin olevani kunnossa ja valmis taistelemaan pelipaikasta. Testit ovat mielestäni menneet todella hyvin. Molemmissa maissa tehtiin monenlaisia testejä kentällä ja sen ulkopuolella. Paljon vaatii työtä, että pääsen tuonne, Heino kommentoi Interin kotisivuilla.
Inter tiedotti Heinon testeistä viikko sitten, mutta ilmeisesti hän teki Chelseassa niin hyvän vaikutuksen, että kutsu kävi uudestaan. Chelsean juniorijoukkueiden Twitter-tilillä nimittäin kerrottiin, että Heino oli jälleen viime viikonloppuna Chelsean junioreissa.
Tilin ylläpitäjä vahvisti, että Heino oli tehnyt Chelsealle ottelussa myös maalin. Chelsean kotisivujen raportin mukaan seuran alle 18-vuotiaiden joukkue voitti harjoitusottelussa Bournemouthin 5-2, Heinon maalin ollessa ilmeisesti ottelun avausmaali.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä Euroopan huippu menee
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä

- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä