Jättiyllätys Mestarien liigassa – Juventus putosi, Ronaldo ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ulkona puolivälieristä
Kuva: Getty Images
Juventus ja Lyon iskivät yhteen perjantai-iltana Torinossa Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osassa.
Lyon oli voittanut keväällä otteluparin avausosan kotikentällään 1-0, joten Juventuksella oli kotonaan pienoinen vuori kiivettävänään. Lyon eteni puolivälierään lopulta vierasmaalin ansiosta, sillä Juventus voitti perjantaisen ottelun 2-1.
Ottelu sai poikkeuksellisen alun. Juventuksen Rodrygo Bentancur liukui boksinsa sisällä Houssem Aouarin vieressä osuen palloon. Sen jälkeen Bentancur osui myös Aouariin, ja tuomari vei pallon pilkulle.
Kyseessä oli kyseenalainen vihellys, mutta Lyon käytti sen komeasti hyväkseen. Memphis Depay iski rangaistuspotkun maaliin hienolla chipillä. Depayn pilkkumaalin jälkeen Juventuksen oli tehtävä kolme maalia edetäkseen puolivälierävaiheeseen.
Hieman ennen taukoa myös Juventukselle vihellettiin kyseenalainen rangaistuspotku. Cristiano Ronaldon vapaapotku osui muurissa olleen Depayn käteen, mutta käsi oli kiinni kropassa. Pallo vietiin kuitenkin pilkulle, ja Ronaldo laukoi sen varmasti maaliin.
Tunnin kohdalla Ronaldo laukoi upeasti boksin ulkopuolelta Juventuksen maalin päähän jatkopaikasta. Sitä lähemmäs Juventus ei kuitenkaan päässyt, vaikka Juventus hallitsikin ottelutapahtumia mielin määrin seuraavat 25 minuuttia. Ronaldolla oli vielä maalipaikka kymmenisen minuuttia ennen loppua, mutta pusku viuhui yli maalin.
Lyonille puolivälieräpaikka on ensimmäinen kymmeneen vuoteen. Seura kohtaa puolivälierässä Manchester Cityn. Kyseessä on Ronaldolle ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, kun hän ei ole mukana Mestarien liigan puolivälierissä.
Edellisen kerran Ronaldo putosi neljännesvälierissä ensimmäisellä Real Madrid -kaudellaan, jolloin niin ikään Lyon pudotti Real Madridin.
Illan toisessa ottelussa Manchester City pudotti Real Madridin voitettuaan kamppailun luvuin 2-1. Manchester City voitti myös avausosan samoin lukemin, joten Pep Guardiolan luotsaama miehistö eteni puolivälieriin yhteismaalein 4-2. Lue otteluraportti täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon