Nousijasuosikin alkukausi pahasti penkin alle – KPV erotti valmentajansa
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigasta viime syksynä pudonnut KPV kasasi täksi kaudeksi erittäin nimekkään joukkueen. Myös SuomiFutis nosti sen vuoksi kokkolalaisseuran Ykkösen ennakossaan sarjan selkeäksi voittajasuosikiksi.
Alkukausi on kuitenkin mennyt pahasti penkin alle. Lauantaina KPV taipui VPS:lle Vaasassa pelatussa Pohjanmaan derbyssä peräti maalein 1-4, ja valahti sarjassa vasta yhdeksännelle sijalle. Viidestä ottelustaan se on saanut vain viisi pistettä.
Niinpä seurajohto ajautui tuttuun ratkaisuun, ja irtisanoi päävalmentajansa Jani Uotisen.
– Seura ja sen ympärillä oleva yhteisö tiedostavat, että jalkapallo ammattilaistasolla on tulosurheilua. KPV:n tavoitteena on suora paluu takaisin pääsarjatasolle, joten tulos ei vastaa odotuksia.
Uotiselle ei nimetty vielä seuraajaa, mutta uutta valmentajaa kartoitetaan ”pikaisella aikataululla”. Joukkue kohtaa seuraavassa pelissään keskiviikkona kotikentällään sarjajumbo SJK Akatemian.
Suoran nousijan paikka on totisesti karannut KPV:ltä jo 13 pisteen päähän, sillä sarjajohtaja AC Oulu on voittanut kaikki kuusi pelaamaansa ottelua. Lauantaina AC Oulu kellisti Jaron maalein 2-1. Oulun lähimmät haastajat ovat 11 pistettä kuudesta pelistä keränneet EIF, KTP ja VPS.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan