Torstai-ilta oli suomalaisten seurojen osalta synkkä Eurooppa-liigan karsinnoissa. Kaikki kolme, FC Honka, FC Inter sekä Ilves putosivat jatkosta. Inter koki kovan pettymyksen vasta jatkoajan jälkeen. Honka joutui myöntämään kivenkovan tanskalaisseuran paremmakseen maalein 2-5.

Interin ja Hongan päävalmentajat José Riveiro sekä Vesa Vasara harmittelivat molemmat tehottomuutta.

”Vastustaja oli tehokkaampi”

Inter tarjosi draamaa unkarilaisen Budapest Honvéd FC:n vieraana. Honvéd meni ottelussa 1-0-johtoon 90. minuutilla, mutta Inter kampesi tasoihin Liliun lisäajalla tulleella osumalla. Jatkoajalla Honvéd nappasi voiton Juuso Hämäläisen omalla maalilla. Interin päävalmentaja Riveiro oli ylpeä joukkueensa suorituksesta tappiosta huolimatta.

– Olen pettynyt tulokseen ja samalla olen ylpeä joukkueesta. He pelasivat hyvin tänään (torstaina) ja heidän pitää olla ylpeitä siitä.

– Ottelu meni pitkälti ennakkokaavailujen mukaan. Pystyimme pitämään heidät kaukana meidän maalista. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla olimme pitkiä aikoja ottelusta parempia. Hyökkäyskolmanneksella emme onnistuneet, Riveiro kommentoi seuran nettisivuilla.

Riveiron mukaan ottelu ratkesi tehokkuuteen.

– Nämä ovat otteluita, joissa maalitilanteet pitää käyttää hyväksi. Tänään vastustaja oli meitä tehokkaampi maalin edessä ja se lopulta ratkaisi ottelun heille.

”Meillä oli paikkoja tasoittaa”

Honka pysyi kivenkovaa Aarhusia vastaan pelissä mukaan aina viime hetkille saakka. Hongan hakiessa tasoitus 3-2-tilanteessa Aarhus teki lopulta lisäajalla kaksi maalia. Loppulukemat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta ottelun kulusta.

– Olimme ottelun alussa liian hermostuneita, emmekä saaneet heti omaa peliämme kulkemaan. Tiesimme, että vastustaja on vaarallinen erikoistilanteissa, ja niistä he sitten iskivätkin maalinsa. Luotimme siihen, että pystymme omalla pelillämme haavoittamaan AGF:n puolustusta, ja niin pelin edetessä kävikin, Vasara kertoi Hongan nettisivuilla.

Honka kampesi kahdesti maalin päähän, mutta se jäi lopulta laihaksi lohduksi. Omat paikkansa Hongalla oli myös tasoitukseen.

– Voimme olla melko tyytyväisiä siihen, miten pystyimme esiintymään toisella jaksolla. Tulimme ottelussa kuitenkin kahdesti maalin päähän ja 3-2-tilanteessa meillä oli paikkoja tasoittaa. Parempi joukkue voitti, mutta me jatkamme töitä ollaksemme parempia tulevaisuudessa, Vasara myönsi.