VPS:lle ankara selkäsauna derbyssä – Kymenlaakson derby ratkesi dramaattisesti lisäajalla
Kuva: Juha Tamminen
Miika Juntusen onnistunut debyytti KPV:n päävalmentajana (4-0 -voitto SJK Akatemiasta) vei päähuomion Ykkösen keskiviikon kierroksella, mutta kierros tarjosi kokonaisuudessaan runsaasti puheenaiheita. Kulmakarvoja nostatti aivan varmasti esimerkiksi Jaron tyly 6-1 -murskavoitto VPS:stä Pohjanmaan derbyssä.
VPS oli sarjataulukossa ennen keskiviikkoa vielä niukasti Jaron edellä, mutta nyt se sai Pietarsaaressa kyytiä oikein kunnolla. Jaron kuusi maalia jakautuivat viidelle eri pelaajalle. 20-vuotias Severi Kähkönen teki jo kauden viidennen maalinsa ja nousi maalipörssin jaetulle kärkipaikalle.
Kaksi maalia teki vain yhdysvaltalainen Wilterlynd Inalien. Ensimmäinen Inalienin maaleista, 54. minuutilla syntynyt 4-0 -maali oli aivan upea, kuten alempana olevasta Ykkösen Twitter-tilin klipistä näkyykin. Ensimmäinen kosketus oli aivan fantastinen.
– Emme selvästi olleet valmiita otteluun, ja siksi se näytti tältä. Jaro voitti ykkös- ja kakkospallot, olivat koko ajan askeleen edellä, ja he yllättivät sillä ei vain minut mutta ehkä myös pelaajat, VPS:n päävalmentaja Christian Sund totesi ottelun jälkeen Vepsun kotisivujen otteluraportin mukaan.
H-E-R-R-A-N-T-Ä-H-D-E-N sentään, #Vepsu
#ykkönen #jalkapallo #Vaasa
FT: 6-1. Jaro voittaa derbyn tennislukemin. Onnittelut Pietarsaareen hyvästä pelistä.
#seuraaraitaa #Vepsu
#seuraaraitaa #Vepsu
Olipahan kerrassaan viihdyttävää jalkapalloa ja @KTPKotka:lle lopulta täysin ansaittu kotivoitto! Ilman #MYPA-veskari @TomasTurunen torjuntoja peli olisi voinut päättyä isännille 8-4 tjsp.
#KTP #Kotka #Kouvola #Ykkönen #sukille #KymenlaaksonDerby
18 maalia neljässä pelissä 
Kauden uusi yleisöennätys ja suurta draamaa Kotkassa
Lähes 1 500 katsojan yleisökeskiarvo
@ACKajaani pakottaa sarjakärjen ensimmäiseen pistemenetykseen, ja @FFJaro sekä @kpvedustus ovat murskaavia Pohjanmaan derbyissä.
#Ykkönen

LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta