Walesin päävalmentaja Ryan Giggs myönsi Markku Kanervan yllättäneen – kertoi myös miksi penkitti Gareth Balen
Kuva: Getty Images
Walesin päävalmentaja Ryan Giggs oli varsin tyytyväinen niukkaan 1-0-voittoon Huuhkajista vieraskentällä. Giggsin mukaan Suomi onnistui hieman yllättämään Walesin. Giggs avasi myös syyn sille, miksi Gareth Bale tuli jo tauolla vaihtoon.
Suomen peliryhmitys ilmoitettiin ennen ottelua muodossa 4-4-2. Pelin alkaessa näki kuitenkin nopeasti, että Huuhkajat ryhmittyivät puolustaessa muotoon 5-3-2 ja hyökätessä muoto oli enempi 3-5-2. Tämä tuli yllätyksenä Man United -legendalle.
– Olin hieman yllättynyt Suomen muodosta. Tiesimme kyllä, että Suomi oli pelannut kolmella topparilla kahdesti Italiaa vastaan, ja olimme toki valmistautuneet siihen jonkin verran, mutta odotimme heidän pelaavan 4-4-2-ryhmityksellä. Mielestäni sopeuduimme siihen kuitenkin hyvin, Giggs sanoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Huuhkajien Markku Kanervan mukaan suunnitelma oli selkeä, ja se onnistui yhtä huonoa puolustamista lukuun ottamatta hyvin.
– Ajatus oli kokeilla kolmen topparin systeemiä huomioiden Walesin vahvat laiturit ja keskikentän syvyysjuoksut. Mielestäni onnistuimme aika hyvin ne eliminoimaan. Tästä saatiin hyvää palautetta. Toki, jos mietitään sitä pelin avaamista, niin siihen pitää saada terävyyttä ja enemmän rohkeutta tulla lähemmäksi vastustajan prässilinjaa ja mahdollisesti puolenvaihdolla löytää ne tyhjät tilat, Kanerva sanoi.
Lopulta Wales onnistui löytämään raon Suomen tiiviistä puolustuslinjasta 80. minuutilla, kun Daniel Jamesille pelattiin juoksuun vasemmalla laidalla. James keskitti matalana boksiin, Kieffer Moore jatkoi pallon ohi Lukas Hradeckyn.
– Se oli tasainen peli. Olisimme voineet tehdä ajoissa maalin, ja Suomella oli myös loistava sauma. Se oli vaikea peli, koska pelaajat eivät ole vielä pelanneet kovinkaan paljon. Suomalaiset olivat saaneet alle enemmän pelejä. Emme antaneet helppoja tilanteita, vaikka toki meillä oli onnea tolpan kanssa (Leo Väisäsen ohjaus lähietäisyydeltä osui tolppaan). Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen, koska peli oli vaikea, eikä kummallakaan ollut kovinkaan paljon paikkoja. Todella, todella tyytyväinen, Giggs sanoi.
Bale kunnossa
Walesin kapteeni Gareth Bale otettiin vaihtoon tauolla. Moni epäili, olisiko Bale loukannut itsensä. Giggs kuitenkin kertoi, että Balen kohdalla oli tehty tarkka suunnitelma peluutuksesta. [readmore from=Huuhkajat] – Garethilla ei ole mitään ongelmaa. Meillä oli jo ennen peliä suunnitelma, että hän pelaa enintään 45 minuuttia tai tunnin. Päätin ottaa hänet tauolla pois pitäen silmällä myös sunnuntaita (Wales kohtaa Bulgarian). Hänellä on ollut pelaajistamme vähiten harjoituksia takana, joten tiesimme, että siitä tulee hankalaa. – Luulen, että monella valmentajalla on sama ongelma, kun tulee kaksi peliä lyhyeen aikaan näin aikaisessa vaiheessa kautta. Joten päätin sunnuntaita ajatellen, että 45 minuuttia riittää tänään. Ei siis mitään vammoja, hän on kunnossa, Giggs kertoi.LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen