Bayern München jatkoi siitä, mihin elokuussa jäi – ”Neljä toinen toistaan hienompaa maalia”
Kuva: Getty Images
Bayern München valloitti elokuussa Mestarien liigan mestaruuden ja aloitti mestaruudenpuolustuskautensa erikoisessa tilanteessa. Vielä ottelupäivänä arvuuteltiin, joudutaanko koko peli siirtämään, kun Serge Gnabrylla oli todettu tiistai-iltana koronavirustartunta.
Keskiviikkoaamun testeissä ei kuitenkaan tullut enempää positiivisia tuloksia, ja niin kierroksen huippuottelu Atlético Madridia vastaan voitiin pelata suunnitellusti. Eikä Bayernin otteissa erikoinen valmistautuminen näkynyt, sillä bundesliigajätti kellisti Atléticon peräti maalein 4-0, ja liittyi siten Barcelonan ja Atalantan joukkoon joukkueiksi, jotka avasivat UCL-kauden neljän maalin voitolla.
Aivan ensimmäisen maalipaikan sai vielä Atlético, mutta Bayern pääsi nopeasti peliin sisään. Avausmaali nähtiin 28. minuutilla, kun Kingsley Coman hyödynsi Joshua Kimmichin loistavan keskityksen. Vähän ennen taukovihellystä johto tuplaantui, kun Coman petasi Leon Goretzkalle maalipaikan, jota tämä ei jättänyt hyödyntämättä.
Goretzkan maali taisi iskeä samalla Atléticon psyykkeeseen, sillä vielä ennen pukukoppiin poistumista Atléticon Renan Lodi, Koke ja Héctor Herrera ottivat neljässä minuutissa kolme keltaista korttia.
Heti tauon jälkeen João Félix teki Atléticolle kavennusmaalin, mutta osuma kuitenkin hylättiin Luis Suárezin oltua paitsioasemassa laukaisulinjalla. Jakson puolivälin tietämissä Bayern pani sitten pelin lopullisesti pakettiin. Ensin Corentin Tolisso teki lukemiksi 3-0 upealla ylänurkkakudilla 25 metristä, ennen kuin Coman teki illan toisen maalinsa.
Tolisson maalin voi nähdä allaolevasta twiitistä, jossa on esillä neljä ehdokasta Mestarien liigan kierroksen maaliksi. Tolisson osuma on klipissä viimeisenä.
Bayernin valmentaja Hansi Flick hehkui ottelun jälkeen tyytyväisyyttään, sillä kaikki sujui saksalaisten käsikirjoituksen mukaan.
– Onnistuimme tehtävässämme suvereenisti. Yritimme saada syöttöjä tyhjiin tiloihin ja se onnistui hyvin, Flick sanoi Skylle.
– Myös tehokkuutemme oli jälleen erittäin hyvää. Teimme neljä loistavaa maalia, toinen toistaan komeampia. Siksi nautimme tästä avauksesta.
Flick kuvaili myös sitä, kuinka Bayern onnistui avaamaan Atléticon huipputiiviinä pidetyn puolustuksen niin monta kertaa.
– Atlético puolustaa omaa maaliaan aina siten, että viimeinen linja on aina hyvin syvällä. Heidän linjojensa takana on usein tilaa keskityksille. Näimme sen seikan ja hyödynsimme sitä myös.
[readmore from=Mestarien-liiga]
Erityisesti Flick kehui Kingsley Comania, joka teki kaksi maalia ja syötti yhden. Coman ratkaisi maalillaan myös Mestarien liigan loppuottelun 23. elokuuta.
– Kolme maalia viimeisissä kahdessa Mestarien liiga -ottelussa. Jos hän jatkaa samaan tahtiin, olemme erittäin tyytyväisiä.
Lähde: Kicker
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana