Ennennäkemätön tempaus! Vaasan Palloseura huutokauppaa katsomolohkonsa 10 kannattajan haltuun

Koko Suomea koetellut koronaviruspandemia iski hiljattain kyntensä myös Ykkösessä pelaavaan Vaasan Palloseuraan. Viikko sitten VPS tiedotti, että edustusjoukkueesta on löytynyt jopa neljä koronatartuntaa.
Kuun alussa tartuntoja oli vain yksi, mutta sekin riitti siirtämään VPS:n kauden viimeiset kotiottelut IF Gnistania ja FC KTP:ta vastaan myöhemmälle ajankohdalle joukkueen karanteenin vuoksi.
Nyt VPS valmistautuu kuitenkin pelaamaan kyseiset ottelut pois alta lokakuun lopulla – ja vieläpä täysin ennennäkemättömissä olosuhteissa.
Viranomaiset ovat suoneet VPS:lle luvan tuoda vain 10 kannattajaa kyseisiin ”Lockdown-otteluihin” niin, että heidät on kaikki sijoitettu omiin katsomolohkoihin ympäri Elisa Stadionia.
Vaasalaisseura on kyseisen linjauksen myötä asettanut kaikki 10 lippua huutokaupattavaksi Huuto.net -sivustolle, josta korkeimmat tarjoajat voivat napata istumapaikat itselleen.
Sen lisäksi, että lipun ostava kannattaja pääsee katsomaan VPS:n ottelua loppuunmyydyllä Elisa Stadionilla, nimetään koko katsomolohko ottelua varten katsojan mukaan.
#seuraaraitaa #VaasaVasa #Vaasa #Vasa
Tarjolla on nyt uniikki mahdollisuus ottaa LOHKO HALTUUN ja nähdä VPS:n kotiottelu loppuunmyydyllä Elisa Stadionilla turvallisesti!
Molemmissa peleissä Stadionin 10 katsomolohkoon otetaan yksi katsoja. Katsomolohko nimetään katsojan mukaan.
Lipun hintaan sisältyy myös useita VPS:n fanituotteita, sekä juoma- että ruokatarjoilu kasvomaskeja unohtamatta.
VPS isännöi Gnistania sunnuntaina 25. lokakuuta ja KTP:tä keskiviikkona 28. lokakuuta. Gnistan-kamppailun lippupakettien lähtöhinnat ovat asetettu 50 euroon, ja jokaisesta kymmenestä lipusta on jo tehty vähintään yksi tarjous.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!