Esbjerg tavoittelee pääsarjaan paluuta Joni Kaukon tehokkuuden avulla: ”Huuhkajissa minulta vielä puuttuu maali”

Kuva: Juha Tamminen
Viisi tanskanmestaruutta seurahistoriansa aikana voittanut Esbjerg fB pettyi pahasti kauden 2019-2020 päätteeksi, kun se putosi Tanskan Superliigasta toiselle sarjatasolle. Esbjerg oli voittanut edellisenä vuonna pronssia ja päässyt mukaan eurokentille, joten pudotus oli raju.
Esbjerg tunnettiin viime kaudella Superliigan ”suomalaisjoukkueena”. Neljästä suomalaispelaajasta Markus Halsti siirtyi täksi kaudeksi Veikkausliigan HJK:hon ja Noah Nurmi saman seuran Interiin, mutta Pyry Soiri ja Joni Kauko jatkavat Esbjergissä edelleen.
Soirin saama vastuu on ollut viime aikoina vähenemään päin, mutta 30-vuotias Kauko on edelleen joukkueensa runkopelaajia. Interin kasvatti on tehnyt tällä kaudella ykkösdivisioonassa kaksi maalia, kun viime kaudella osumia syntyi kuusi. Kauko on pelannut kaikissa otteluissa.
– Olemme aloittaneet sarjan hyvin ja olemme ehdottomasti yksi niistä joukkueista, jotka taistelevat noususta. Nyt pyritään vain jatkamaan samalla tavalla, Kauko pohdiskelee Palloliiton kotisivuilla julkaistussa haastattelussa.
– Minulla on tosi hyvä asema seurassa. Olen ollut suuressa roolissa siitä asti, kun tulin Esbjergiin – olen pystynyt vaikuttamaan asioihin, ja siitä saa olla todella tyytyväinen. Siitä tulee hyvä fiilis, kun omalla tekemisellä on iso painoarvo.
Esbjerg on saanut seitsemästä ottelustaan 14 pistettä ja on sarjassa neljäntenä, kolme pistettä sarjakärki Viborgia perässä. Nousutavoite on siis hyvin realistinen. Kolmatta kauttaan seurassa pelaava Kauko on saanut välillä kapteeninnauhankin käsivarteensa.
[readmore from=Kauko-Joni]
Suomen A-maajoukkueessa Kauko on pelannut nyt 21 ottelua. Kauko on tehnyt Esbjergissä pelatessaan jo 17 maalia, ja Pikkuhuuhkajissa hän onnistui aikanaan maalinteossa kahdesti 20 ottelussa. Keskikentän pohjalla Huuhkajissa useimmiten pelaava Kauko toivoisi saavansa tuulettaa pian maalia myös Suomen paidassa.
– Maajoukkueessa minut nähdään ehkä hieman erityyppisenä pelaajana kuin seurajoukkueessa. Huuhkajissa olen niin sanotusti tasapainottava pelaaja, kun taas Esbjergissä minun odotetaan tekevän ratkaisevia juttuja. Minulta puuttuu vielä maali Huuhkajissa, ja olisi hienoa näyttää itsestäni myös se ratkaisijan rooli, Kauko toteaa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Naatan Skyttä taas maalinteossa!