Perinteisen Turun Palloseuran kaksi viimeistä Veikkausliiga-kautta (2014 ja 2018) ovat päättyneet putoamiseen, ja tälläkin kaudella se majailee sarjan kääntyessä loppusuoralle karsijan paikalla. Naapuriseura Inter oli kaudella 2014 yhdeksäs, kaudella 2018 seitsemäs ja tällä hetkellä se majailee kolmantena.

Vaikka Inter onkin siis ollut joukkueista sarjataulukossa viime vuosina ylempänä, ei se ole pystynyt voittamaan TPS:ää neljään otteluun – jos vain Veikkausliigan sarjapelit huomioidaan. Tämän kauden ensimmäisen derbyn vei elokuussa nimiinsä TPS 1-0 ja kaudella 2018 pisteet menivät TPS:lle 7-1 (TPS:n voitot 2-1 ja 1-0 sekä 1-1-tasapeli). Kaudella 2014 Inter voitti kaikki kolme paikallisottelua, mutta nyt sillä on siis allaan neljän ottelun voitoton putki derbyistä.

Torstaina kello 18.30 pelataan Kupittaalla veikkausliigakauden toinen ja varmuudella viimeinen derby. Loppusarjojen pelaamisen kohtalo ratkeaa vasta ensi viikolla, joten peli on myös mahdollisesti Interin koko kauden viimeinen kotipeli. Vaikka loppusarjat pystyttäisiinkin pelaamaan, ovat turkulaisseurat varmuudella eri loppusarjoissa.

Koko Veikkausliiga-aikakaudelta TPS on voittanut 16 derbyä, Inter 14 ja 13 kertaa on pelattu tasan. Tulevallakin kaudella – jos TPS sarjassa säilyy – historiatilasto on siis edelleen niukasti TPS-merkkinen, mutta Inter himoaa varmasti palavasti lähteä talven viettoon Turun herruus plakkarissaan.

Inter hävisi lokakuun alussa Suomen Cupin loppuottelun HJK:lle 0-2, mutta sen jälkeen se on kaatanut KuPS:n ja Ilveksen maalein 2-0. Voittoputki Veikkausliigasta on jo kolmen pelin mittainen eikä Interin verkkoon ole tehty maalin maalia neljään otteluun. TPS:n pistepussi on täyttynyt verkkaisemmin, mutta viime kierroksella se otti elintärkeän 4-1 -voiton RoPS:sta jumbofinaalissa.

Interin valmentaja José Riveiro korostaa seuran ennakossa, että derby on aina oma maailmansa ja kieltäytyy suosikin asemasta. Interin hyvä vire antaa kuitenkin uskoa hyvään tulokseen.

– Jätkät ovat todella keskittyneitä tällä hetkellä. He ovat tyytyväisiä viimeaikaisiin tuloksiin ja tietävät seuraavan pelin merkityksen, Riveiro sanoo.

– Millään heidän (TPS:n) tekemisillään ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Ei sillä, mitä on tapahtunut aiemmin, eikä sillä, mitä tapahtuu sen jälkeen. Vain huominen merkitsee.

Ottelun panokset ovat sikäli auki, ettei loppusarjojen pelaamisesta vielä tiedetä. Jos loppusarjat pelataan, on Interillä vielä panoksena paikka eurokentillä ja pieni sauma mukaan myös mestaruustaisteluun. Jos pelit päättyvät runkosarjaan, on Inter varmuudella ensi kauden europeleissä.

TPS:lle loppusarjojen peruminen merkitsisi sitä, ettei se putoaisi ainakaan suoraan – joskin epätodennäköiseltä se näyttää muutenkin kymmenen pisteen etumatkan ansiosta. Haka ja IFK Mariehamn ovat sitä neljä ja viisi pistettä edellä, mutta TPS on pelannut pelin vähemmän. Mustavalkoiset hamuavat siis tosissaan vielä nousua pois karsijan paikalta. Siitä huolimatta valmentaja Jonatan Johansson sysää paineet Interille.

– Inter on pelannut viime aikoina erittäin hyvin ja siellä tavoitellaan sarjavoittoa. Meidän viime kohtaamisen jälkeen Inter on vielä satsannut ja vahvistunut Veikkausliigan viime kauden parhaalla pelaajalla. Filip Valenčič teki jo Ilvestä vastaan kaksi maalia ja joukkueen hyökkäyspää on Veikkausliigan ehdotonta huippua, Johansson kehuu.

[readmore from=Veikkausliiga]

– Voitimme viimeksi nöyryydellä, joukkuehengellä ja kurinalaisuudella. Kaikki paineet on nyt naapurissa.

– Ihan rauhallisin ja hyvin mielin lähdetään taistelemaan, vaikka Inter saikin nyt yhden lepopäivän meitä enemmän. Derbyt ovat aina ainutlaatuisia ja hienoja tapahtumia, joissa pannaan kaikki peliin ja vähän enemmänkin.

TPS:n seuraikoni, 35-vuotias Mika Ääritalo pelaa derbyssä uransa 300. veikkausliigaottelun. Kokenut hyökkääjä on vieraiden avauksessa. Sivussa TPS:n kokoonpanosta ovat loukkaantumisten vuoksi Jesper Karlsson, Eliécer Espinosa, Jonni Peräaho ja Juhani Pikkarainen. Interillä ei merkittäviä poissaoloja ole.

TPS Jalkapallo

@TPSjalkapallo
TPS:n kokoonpano illan Turun derbyyn! ⚽️

fc.tps.fi/fi/uutiset/fc-…

FC Inter - TPS Veritas Stadionilla klo 18.30. Suorana Ruudusta: ruutu.fi/stream/3708195

#FCTPS #Veikkausliiga #Turku #TKOMV