Katso: Zenitin kannattajilta täysin vastuutonta toimintaa Mestarien liigassa – koronaa ei paljon kunnioitettu
Kuva: Getty Images
Kun europelejä päästiin elokuussa jatkamaan lähes viiden kuukauden koronatauon jälkeen, pelattiin kaikki sekä Mestarien liigan että Eurooppa-liigan ottelut kokonaan ilman katsojia. UEFA:n määräyksellä myös uuden kauden karsintavaiheessa katsomot pysyivät tyhjinä.
Kun Mestarien liigan kausi 2020-2021 käynnistyi tiistaina kahdeksalla lohkovaiheen ottelulla, päästettiin joissain otteluissa stadionille myös katsojia, paikallisista koronarajoituksista riippuen. Esimerkiksi Camp Nou pysyi vielä tyhjänä Barcelonan ja Ferencvarosin välisessä ottelussa, mutta yleisöä oli paikalla eilen muun muassa Pietarissa.
Näin europeleissä nähtiin eilen katsojia ensimmäistä kertaa yli seitsemään kuukauteen – ellei huomioida Budapestissa pelattua Supercupia Bayern Münchenin ja Sevillan välillä.
Koronapandemia on toki edelleen vahvasti läsnä kaikkialla Euroopassa, sillä toinen aalto jyllää juuri nyt kiivaasti. Muun muassa Ranskassa ja Irlannissa on jo otettu käyttöön erittäin voimakkaita rajoitustoimenpiteitä. Turvaväli- ja maskisuositukset lienevät olennainen osa jalkapalloarkea kaikissa maissa.
Pietarin Zenitin fanit eivät kuitenkaan paljon koronaa kumarrelleet, kun joukkue avasi Mestarien liiga -kautensa belgialaista Club Bruggea vastaan. Tästä sosiaalisessa mediassa näkyvästi esillä olleesta kuvasta näkyy hyvin, kuinka vähän Zenitin faneja kiinnostivat suositellut turvaetäisyydet.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?

- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!