KuPS:n haave Eurooppa-liigan lohkovaiheesta mureni Romaniassa – CFR Cluj antoi Veikkausliigan mestarille tylyn oppitunnin
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan hallitseva mestari Kuopion Palloseura hävisi torstaina Eurooppa-liigan karsintojen playoff-kierroksella CFR Cluj’lle vieraissa 1-3. Romanialaisseura eteni voiton myötä kilpailun lohkovaiheeseen.
Cluj siirtyi johtoon jo viidennellä minuutilla kulmapotkusta. Ciprian Deacin keskitys tavoitti Mario Rondónin, joka puski pallon sisään Petteri Pennasen vastustelusta huolimatta. 1-0.
KuPS pyrki etenemään maalipaikoille nopeasti, mutta Cluj teki vieraiden pelaamisesta todella vaikeaa. Kuopiolaisten ensimmäinen potentiaalinen maalipaikka tuli 20. minuutilla Usman Salelle, joka kiiruhti kohti takatolppaa jatkamaan keskitystä sisään, mutta nigerialaislaiturin vauhti ei aivan riittänyt, ja hänen vetonsa suuntautui reippaasti ohi.
Vieraat kasvattivat painetta Cluj’n päädyssä avausjakson edetessä. Vajaan puolen tunnin kohdalla Bismark Adjei-Boateng laukoi tulisesti rangaistusalueen tuntumasta, mutta veto viuhui noin metrin maalin ohi.
KuPS hallitsi palloa ajoittain pitkiäkin jaksoja, mutta vieraille sattui 42. minuutilla jo toinen kohtalokas nukahdus. Alexandru Păun vei Nuno Tomásia juoksukilpailussa mielin määrin ja tarjoili nappisyötön maalin edustalle Gabriel Debeljuhille, joka oli karistanut varjostajansa ja pääsi viimeistelemään lähietäisyydeltä kaikessa rauhassa. 2-0.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović hehkuttaa Ranskan hyökkäystä: ”Pelottavaa”
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- Meksiko 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – peli alkoi tunnin myöhässä
- Ronald Koeman jättää Hollannin päävalmentajan pestin
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Saksan MM-pettymys käynnisti päävalmentajahuhut – Jürgen Kloppilta suora vastaus
