Marseillen päävalmentaja suuttui lehdistötilaisuudessa Manchester City -ottelun jälkeen – ”Joudutte tyytymään minuun”

Manchester City voitti tiistai-iltana Marseillen Mestarien liigan lohkovaiheen toisella kierroksella 3-0.
Marseille ei ole saanut vielä pistettäkään kahdesta lohko-ottelustaan ja jatkopaikka alkaa näyttämään varsin epätodennäköiseltä.
Marseillen päävalmentaja André Villas-Boas johdatti seuran alkaneeksi kaudeksi Mestarien liigaan kuuden vuoden tauon jälkeen, mutta oli jo kesällä poistumassa Marseillesta, koska ei tuntenut saavansa seurajohdolta riittävästi tukea.
Villas-Boas suuttui tiistaisen ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa häntä kritisoineille toimittajille.
– Edellisen kerran, kun yritin jotain uutta tämän tason joukkuetta vastaan, hävisimme 4-0 ja te jyräsitte minut maanrakoon. Vaikuttaa siltä, että kaikki tekemäni päätökset ovat vääriä. Ihan sama, pelaanko korkealla vai matalalla blokilla, Villas-Boas puhisi.
– Manchester City on tuhlannut miljardi euroa viimeisen viiden vuoden aikana. He pelaavat todella hyvin ja heillä on loistava valmentaja. Pep Guardiola on valmentaja, joka pelaa aina pallonhallinnan kautta. Hän on tehnyt niin Barcelonassa, Bayern Münchenissä ja nyt Cityssä. Ikävä kyllä Marseillella ei ole varaa hankkia Guardiolaa, joten joudutte tyytymään minuun.
– Jos Guardiola valmentaisi Marseillea, näkisitte pallonhallintaan perustuvaa jalkapalloa. Ikävä kyllä teillä on Villas-Boas, joka pelaa omalla tavallaan ja yrittää tehdä parhaansa, jotta joukkue menestyisi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot