Mestarien liigan lohkovaiheessa nähdään tällä kaudella peräti neljä ensikertalaista. Asia varmistui, kun keskiviikkona paikkansa lohkovaiheeseen raivasivat karsintojen kautta venäläinen FK Krasnodar ja tanskalainen FC Midtjylland, Tim Sparvin entinen seura.

Jo aiemmin debyyttinsä lohkovaiheessa olivat varmistaneet suoraan kansallisen sarjan sijoituksensa perusteella turkkilainen Basaksehir ja ranskalainen Rennes. Rennesin riveissä pelaa monien suurseurojen havittelema huippulupaus Eduardo Camavinga.

Krasnodarin lohkovaihepaikka varmistui, kun se kukisti vieraissa kreikkalaisen PAOK:in 2-1. Myös avausosa päättyi samoihin numeroihin, joten Krasnodar oli parempi yhteismaalein 4-2. Myöskään PAOK ei ole koskaan lohkovaiheessa esiintynyt, joten oli selvää, että tästä parista tulisi lohkovaiheen debytantti.

FC Midtjyllandin ja Slavia Prahan välisen otteluparin avausosa Prahassa päättyi maalittomaan tasapeliin. Tanskan mestari jäi toisessa osassa alakynteen heti alussa, kun Peter Olayinka vei Slavian johtoon jo 3. minuutilla. Vierasmaalisäännön takia Midtjylland tarvitsi siis ainakin kaksi maalia jatkoon päästäkseen.

Tasoitusta saatiin odottaa pitkään, mutta vihdoin 65. minuutilla Sory Kaba toi joukkueensa maalin päähän jatkosta. Johtoon Midtjylland pääsi 84. minuutilla, kun Alexander Scholz upotti rankkarin. Onyeka Ogochukwun ja Anders Dreyerin loppuhetkien maalit tekivät Slaviasta lopullisesti selvän ja muuttivat loppunumeroiksi 4-1.

Keskiviikkoillan kolmannessa ottelussa Red Bull Salzburg voitti Maccabi Tel Avivin 3-1 ja eteni jatkoon yhteismaalein 5-2.

Neljän debytantin lisäksi kiinnostava Mestarien liigan lohkovaiheeseen palaaja on unkarilainen Ferencvaros, joka pudotti tiistaina norjalaisen Molden. Ferencvaros on nähty lohkovaiheessa viimeksi 25 vuotta sitten, joten odotus on ollut pitkä.

Ferencvarosin suuruuden päivät ajoittuivat 60-70- luvuille. Vuonna 1965 se voitti jo historiaan jääneen Messukaupunkien cupin loppuottelussa Juventuksen ja kaudella 1974-1975 se ylsi Cup-voittajien cupin loppuotteluun.

[readmore from=Mestarien-liiga]

Lohkovaiheen arvonta suoritetaan tänään torstaina kello 18. Arvonnan korijaon voi katsoa alta. Tuttuun tapaan kahta saman maan joukkuetta ei voida arpoa samaan lohkoon.

Kori 1: Real Madrid, Sevilla, Bayern München, PSG, Liverpool, Juventus, Zenit ja Porto
Kori 2: Barcelona, Atlético Madrid, Manchester City, Manchester United, Borussia Dortmund, Shakhtar Donetsk, Ajax ja Chelsea
Kori 3: Internazionale, Lazio, Atalanta, RB Leipzig, Kiovan Dynamo, FK Krasnodar, Red Bull Salzburg ja Olympiacos
Kori 4: Rennes, Ferencvaros, Basaksehir, Borussia Mönchengladbach, Marseille, Club Brugge, FC Midtjylland ja Lokomotiv Moskova