Suomalaispuolustaja debytoi Puolan Ekstraklasassa – heti voiton makuun
Kuva: Juha Tamminen
Elokuun lopussa Veikkausliigan Hongasta Puolan pääsarjan sarjanousija Warta Poznaniin siirtynyt Robert Ivanov debytoi maanantaina uuden joukkueensa riveissä. Ivanov pelasi Wartan keskuspuolustuksessa täydet 90 minuuttia, kun Podbeskidzie kaatui vieraskentällä maalein 1-2.
– Vahvimmat selviytyvät. Ensimmäinen peli, ensimmäinen voitto, 26-vuotias Ivanov kirjoitti englanniksi Instagram-viestiinsä.
Voitto oli Warta Poznanille kauden toinen ja samalla toinen perättäinen, mutta edellistä voittoa Ivanov seurasi vielä vaihtopenkiltä. Hän istui vaihdossa kolme ensimmäistä ottelua uudessa seurassaan, mutta vihdoin maanantaina pelivuoro heltisi. Warta Poznan on saanut kuudesta ottelusta seitsemän pistettä ja on 16 joukkueen sarjassa sijalla 11. Ekstraklasassa on jouduttu tekemään useita koronapandemiasta johtuvia ottelusiirtoja, joten joukkueiden pelimäärät vaihtelevat. Petteri Forsellin Stal Mielec on sarjassa sijalla 15 (viisi pistettä seitsemästä ottelusta) ja Santeri Hostikan Pogon Szczecin sijalla kuusi (kymmenen pistettä viidestä ottelusta). Hostikka pelasi vajaat kymmenen minuuttia, kun Pogon kaatoi maanantaina vieraissa Lechia Gdanskin 1-0.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen