Union Berlin – Mainz 05: Pohjanpalon debyytti Berliinissä
Kuva: Getty Images
Bundesliga
Union Berlin – Mainz 05
Perjantai 02.10. klo 21:30
Perjantaisessa Bundesligan ottelussa on suomalaisittain mielenkiintoa, sillä Joel Pohjanpalo pelaa lainapestinsä ensimmäisen ottelun Union Berlinissä. Leverkusenissa Huuhkaja-kärki pääsi Wolfsburg -ottelussa vaihdosta kentälle aivan ottelun lopussa. Ilahduttavaa on, että Stadion An der Alten Förstereille pääsee perjantaina 5 000 katsojaa. Niinpä tässä ottelussa ei kotikatsojien tarvitse tyytyä Fifa 20 -tyyppisiin tehosteisiin.
DDR-taustainen kulttiseura Union Berlin nousi ensimmäistä kertaa Bundesligaan vasta viime kaudella ja sijoittuminen taulukon puolenvälin tuntumaan oli iloinen yllätys. Tälle kaudelle Union hakee vielä kauden ensimmäistä voittoaan, mutta toisessa ottelussa Mönchengladbachin vieraana berliiniläiset sitkistelivät tasapelin. Pohjanpalon lisäksi myös Liverpoolin maalivahti Loris Karius saapui lainalle Unioniin.
Mainzissa on kerennyt jo tapahtumaan kaikenlaista. Viime vuonna 13. sijalle päätynyt joukkue hävisi kaksi ensimmäistä otteluaan hirveitten esitysten jälkeen ja Achim Beierlorzer sai tuntea nahoissaan nykyjalkapallon lyhytjännitteisyyden. Toki potkujen takana oli myös pelaajien tyytymättömyys manageriinsa. Isäntien tapaan Mainzilla on pieniä kokoonpanomurheita, mutta ne eivät vaikuta oleellisesti suuntaan tahi toiseen.
Lyö vetoa ottelusta:
Mainzin tilanne on sen verran sekava, että lainoillaan vahvistunut Union Berlin herättää vedoissa mielenkiintoa. Mainzilla on varsinkin puolustussuuntaan paljon parannettavaa. Vetosuositus on Union Berlin voittaa ottelun kertoimella 2,25.Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää: VARHAINEN VOITONMAKSU tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”