Bayern München jatkoi loistavaa alkukauttaan – nyt kaatui Dortmund Der Klassikerissa

Bayern München jatkaa Bundesliigan kärkipaikalla voitettuaan lauantaina Dortmundin Der Klassikerissa 3-2.
Huipputasaisessa Bundesliigassa RB Leipzig on toisena kahden pisteen päässä Bayernista ja lauantaina hävinnyt Dortmund on jäänyt sarjakärjestä kolmen pisteen päähän.
Ottelun avausjakso oli tasainen ja kummallakin oli muutama potentiaalinen maalipaikka. Robert Lewandowski ehti viedä Bayernin maalin etumatkalle puolen tunnin kohdalla, mutta VAR hylkäsi osuman.
Marco Reus vei Dortmundin johtoon juuri ennen taukoa. Raphaël Guerreiro syötti boksissa odottaneelle Reusille ja Dortmund-kapteeni iski keltamustat johtoon.
Dortmundin ilo ei kestänyt kauaa. David Alaba toi Bayernin nimittäin tasoihin vielä avausjakson lisäajalla. Upea vapaapotkukuvio päättyi Alaban laukaukseen, joka ohitti Dortmund-vahti Roman Bürkin. 1-1.
Toinen jakso oli ehtinyt vanheta vain kaksi minuuttia, kun Lewandowski puski Bayernin johtoon Dortmundin topparien välistä. Kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa Leroy Sané vei Bayernin jo kahden maalin etumatkalle. Maali oli Sanélle kauden neljäs.
Erling Håland kavensi ottelun hetkeä myöhemmin, mutta se jäi Dortmundin osalta laihaksi lohduksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan