Everton – Manchester United: Näytön paikka
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Everton – Manchester United
Lauantai 07.11. klo 14:30
Lauantain Valioliiga alkaa melkoisella trillerillä, sillä loukkaantumisista kärsinyt alkukauden menestysjoukkue Everton saa vieraakseen Manchester Unitedin, jonka manageri Ole Gunnar Solskjaer on noussut voimakkaiden potkuhuhujen kohteeksi. Molemmilla joukkueilla on siis näytön paikka lauantain varhaisena iltapäivänä.
Kolmessa viime pelissä Everton kerännyt yhden tasapelipisteen paikallisvastustaja Liverpoolilta. Kaksi seuraavaa ottelua Southamptonia ja Newcastlea vastaan olivat ansaittuja tappioita. Carlo Ancelottin suojatit ovat kärsineet vaikeasta poissaolotilanteesta. Tähän otteluun saadaan takaisin Lucas Digne pelikiellosta ja useampikin peluri saattaa palata sairastuvalta. Ainakin James Rodriguezia odotetaan jo avaukseen. Tämä olisi tärkeää, sillä penkin leveys on osoittautunut vaikeassa tilanteessa riittämättömäksi.
Solskjaerin pisteet laskivat muutamassa päivässä ennennäkemättömän alas, kun ensin hävittiin sarjapeli Arsenalille ja perään todella haikean esityksen jälkeen Mestarien liigassa Basaksehirille. Viikkopeli vieraissa tulee painamaan vielä varmasti jaloissa lauantaina, sillä United pelasi Turkissa lähes optimaalisella kokoonpanolla. Unitedilla on muutama poissaolo – esim. Eric Bailly ja Victor Lindelöf joutuvat huilimaan lauantaina. Ikävintä on, että pienen suonenvedon jälkeen Unitedin peli ei kulje.
Lyö vetoa ottelusta:
Evertonin kokoonpano vahvistuu ja kotijoukkue saa myös rasituksesta etua. Tältä pohjalta ottelua voi pitää lähtökohtaisesti tasaisena. Markkinoilla United on suosikki, joten veto lähtee Evertonin suorasta voitosta: Everton voittaa ottelun kertoimella 2,95.Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää: VARHAINEN VOITONMAKSU tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Vedonlyöjä.comilta raju tyrmäys HJK:lle – ”Mestaruuden todennäköisyys vain 10 prosenttia”
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
- Mikä on Lionel Messin kunto? Taas huolestuttava merkki
- Ei näin! Portugalin tähti löi vastustajaa juuri ennen MM-kisoja
- Virallista: Miika Takkulan AIK myi tähtipelaajansa jättisummalla Valioliigaan
- BBC: Arsenal virittelee ryöstöä PSG:n leiristä – ja vielä ilman siirtokorvausta!
- Virallista: Miika Takkulan AIK myi tähtipelaajansa jättisummalla Valioliigaan
- Lähde: Jesse Joronen on allekirjoittanut sopimuksen
- Man United valmis kovaan ratkaisuun – floppi ulos, 70 miljoonan maalihirmu sisään?
- Jesse Jorosen ja Joel Pohjanpalon Palermo teki tarjouksen Paulo Dybalalle
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- BBC: Arsenal virittelee ryöstöä PSG:n leiristä – ja vielä ilman siirtokorvausta!
- Lionel Messistä tipahti karmea tieto MM-kisojen alla – tämä on tilanne nyt
- LIVESEURANTA: Hurja taistelu! Suomi nosti tasoaan Unkarissa
- Ei näin! Portugalin tähti löi vastustajaa juuri ennen MM-kisoja
- Ei kai taas? Tähtipelaaja saattoi pudota ulos MM-turnauksesta vamman takia