Joona Toivio kiitteli Huuhkajien ennakkoluulottomuutta Bulgaria-ottelun alla: ”Koko joukkue puolustaa yhtenäisesti”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien lauantain lehdistötilaisuudessa kerrottiin, että Suomen joukkue on pysynyt terveenä eikä positiivisia koronatestituloksia ole tullut.
Suomi kohtaa sunnuntaina Nations Leaguen toiseksi viimeisessä ottelussaan Bulgarian. Huuhkajilla on päätöskierroksella vastassaan Wales ensi keskiviikkona, ja tuossa ottelussa panoksena voi hyvin olla nousu A-liigaan.
Suomen puolustaja Joona Toivio kiitteli lehdistötilaisuudessa ryhmän asennetta, jolla voitto tuli myös Ranskaa vastaan ystävyysottelussa keskiviikkona.
− Koko joukkue puolustaa yhtenäisesti ja kaikki tekevät sataprosenttisesti hommansa, Toivio kehui.
− Meille toppareille ei ole jäänyt paljoa tehtävää, kun edessä kaverit ovat hoitaneet hommansa niin hyvin, Toivio jatkoi.
Ranskaa vastaan voitto irtosi lopulta loistavalla, eheällä esityksellä.
− Oli ilo seurata katsomosta, kuinka jätkät olivat ennakkoluulottomia Ranskaa vastaan. Siinä itse kentälle mennessä ajattelin, ettei ainakaan itse halua nyt sössiä tätä, kentälle vaihdettu Toivio vitsaili.
Vinski Virtanen
Twitter: @vinskikistan
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken