Kansallisen Liigan mestarimaalivahti Anna Tamminen: ”Viking Linen uuden laivan saisivat meidän mukaan nimetä”
Kuva: Juha Tamminen
Kansallisen Liigan kausi 2020 päättyi sunnuntaina Åland Unitedin mestaruusjuhliin. Ahvenanmaalaisten mestaruus sinetöityi, kun Honka kaatui Espoossa maalein 3-1 (lue lisää). Kausi oli Unitedilta jota kuinkin täydellinen, sillä se voitti myös Suomen Cupin.
Tuplamestarien maalivahti Anna Tamminen esitti iloisena Yle TV 2:n haastattelussa päättäjille toiveen, millä tavoin seuran mestaruutta voisi juhlia. Suomen Cupin voitosta kun painatettiin Åland Unitedille oma postimerkki.
– Olen miettinyt tosi paljon, että mitä ne tekee. Mietin, että kun tulee se Viking Linen uusi laiva, että jos se nimettäisiin meidän mukaan. Se olisi aika siistiä, Tamminen heitti.
Åland United on ollut sarjan kärkipäässä monella kaudella, mutta edellisistä mestaruuksista (2009 ja 2013) oli jo aikaa. Tamminen puolestaan valittiin kahdella edellisellä kaudella Naisten liigan parhaaksi maalivahdiksi, mutta mestaruus on naisen uran ensimmäinen.
– Tämä on aivan uskomatonta. Meillä on kaksi pronssia takana Åland Unitedin kanssa, enkä minä ole sitä ennen voittanut yhtään mitään. Kolmen vuoden kova työ palkitaan, joten onhan tämä aivan mahtavaa, Tamminen hehkutti.
– Sanoisin, että se (menestyksen salaisuus) lähtee puolustuksesta. Kehun aina meidän puolustuslinjaa, koska he ovat lähinnä minua. Loppukautta kohden löysimme koko ajan enemmän ja enemmän myös hyökkäyspeliä. Ode (Fulutudilu) on löytänyt itsensä ja Rose (Rosita) syöttelee maaleja sinne tänne.
– Puolustus on tosi kova, mutta hyökkäyspelikin parani koko ajan. Niin kuin tänään nähtiin, kyllä me maaleja osataan tehdä.
26-vuotias maajoukkuevahti Tamminen pelasi mestarijoukkueen maalilla kauden kaikissa otteluissa, ja päästi 18 pelissä vain kymmenen maalia.
Yhden mestarien maaleista sunnuntaina tehnyt espanjalainen Rosa Maria Herreros Ossorio eli Rosita oli niin ikään hyvin onnellinen uransa ensimmäisestä mestaruudesta Suomen kentillä. Rositalle kausi oli Suomessa jo seitsemäs.
– Olen ollut lähellä mestaruutta ennenkin, mutta nyt olen kultainen joka puolelta. On hienoa juhlia ja viedä Ahvenanmaalle tuplakultaa. Ihmiset Ahvenanmaalla ovat siitä hyvin iloisia, Rosita vastasi.
[readmore from=Kansallinen-Liiga]
– Meillä oli hyvin ammattimainen ympäristö, jossa me kaikki pystyimme keskittymään jalkapalloon. Asetimme jo kauden alla tavoitteen korkealle, tuplamestaruuteen. Taistelimme siitä täysillä koronasta ja muusta huolimatta, ja vihdoinkin pystyimme siihen. Nyt voimme levätä.
– Tämä on ollut hieno vuosi, myös faneillemme, jotka tulivat tänne saakka Ahvenanmaalta. Kunnia mestaruudesta kuuluu koko 18 pelaajalle ja taustaryhmälle. Teimme joka päivä kovaa työtä. Jos korona sallii, niin juhlimme laivalla. Tietysti juhlimme Ahvenmaalla, sillä vietämme vielä viikon yhdessä. Muchas gracias, chicas, Rosita päätti haastattelunsa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Skotlannin johtohahmo kärsinyt vatsavaivoista – matkusti lääkärin kanssa
- Kanadan tähtikapteeni sivussa avausottelusta
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näkökulma: Carlo Ancelottin nerokkuus voi tuoda Brasilialle 6. MM-pokaalin
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Katso video: Etelä-Afrikan studiossa oltiin täysin sokissa avausottelun jälkeen
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- Suomalaiset raivoavat MTV:lle – aivan liikaa mainoksia MM-kisojen aikana
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä