Kirjailija Jari Tervolta erinomainen lääke keskiviikon Nations League -pettymykseen: ”Sillä se menee ohi”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien haave oman lohkonsa voitosta Nations Leaguessa ja A-liigaan noususta kaatui keskiviikkona, kun kotikentällään pelannut Wales oli parempi maalein 3-1. Kokonaisuudessaan Huuhkajien syksyn maaottelut menivät kuitenkin vahvasti plussan puolelle koronapandemiasta aiheutuneen kymmenen kuukauden maaottelutauon jälkeen.
Suomi saavutti Nations Leaguessa saman saldon neljä voittoa ja kaksi tappiota kuin kaksi vuotta aiemmin sarjatasoa alempana C-liigassa. Lisäksi Ranska kaatui upeasti reilun viikon takaisessa harjoituspelissä. Moni pelaaja nosti osakkeitaan taistelussa paikasta EM-joukkueeseen ja Suomi voi valmistautua sekä EM-lopputurnaukseen että ensi vuoden MM-karsintoihin hyvällä itseluottamuksellla.
Ylpeys joukkueesta oli se, mikä yhdisti suomalaisia Wales-pelin jälkeen myös sosiaalisessa mediassa. Kehuja omille sateli alivoimalla kärsitystä tappiosta huolimatta.
– Nyt jokainen sanoo mieleisensä kirosanan kerran ja kovaan ääneen. Sillä se menee ohi. Jos näin hyvin pelattiin kymmenellä, mihin olisikaan päästy täydellä pakalla. Hyvä Huuhkajat, kirjailija Jari Tervo tiivisti tuntemuksensa.
Nyt jokainen sanoo mieleisensä kirosanan kerran ja kovaan ääneen. Sillä se menee ohi. Jos näin hyvin pelattiin kymmenellä, mihin olisikaan päästy täydellä pakalla. Hyvä Huuhkajat.
#Huuhkajat #WALFIN
#Huuhkajat #WALFIN
Huuhkajat taipuu Walesille Cardiffissa kovan taistelun jälkeen. Lohkovoitto jää saavuttamatta, mutta Suomelta silti upea suoritus Nations Leaguen B-liigassa.
OI SUOMI ON!

#Huuhkajat #WALFIN #MeOlemmeSuomi
OI SUOMI ON!
#Huuhkajat #WALFIN #MeOlemmeSuomi
Pakko tykätä tästä #huuhkajat joukkueesta. Yhden vajaalla ja melkoisessa pesukoneessa aina välillä, silti pelataan ennakkoluulottomasti omaa peliä ja tilaisuuden tullen painetaan eteenpäin, välillä silmiä hivelevillä syöttökuvioilla #oisuomion
Harmittava tappio, mutta tästä joukkueesta saa olla ihan helvetin ylpeä. Vaikka kruunu jäi saamatta, tällaisesta (parista) vuodesta olisi voinut muutama vuosi sitten vain uneksia.
MM-kisapaikka maistuu sitten makeammalta, kun sinne mennään karsinnan lohkovoittajana. #Huuhkajat
MM-kisapaikka maistuu sitten makeammalta, kun sinne mennään karsinnan lohkovoittajana. #Huuhkajat
Vaikka nähdyn peliesityksen jälkeen kismittääkin, että Suomi joutui vajaalukuiseksi Walesia vastaan niin varhain, on - nimenomaan nähdyn jälkeen - päällimmäisenä luottavainen tunne siitä, että tämä #Huuhkajat-joukkue ei ole vielä saavuttanut parhaita tuloksiaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista