Kolmannelle tähdelle ja tuplamestaruudelle vihoviimeinen sinetti – HJK maali-iloitteli Ahvenanmaalla olan takaa
Kuva: Juha Tamminen
Vielä ennen sunnuntain rästiottelua ei HJK:n veikkausliigamestaruutta 2020 voinut täysin sataprosenttisen varmaksi julistaa, vaikka käytännössä se sitä olikin. HJK:n maaliero oli ylivertainen KuPS:aan nähden, mutta vasta nyt HJK:n mestaruus on teoriatasollakin täysin varmaa. Mitään epäselvää ei Klubi asialle jättänyt, sillä se haki Ahvenanmaalta selkeän 5-0-voiton, joka ei jättänyt paremmuudesta yhtään mitään epäselvää. Eikä edes koko kauden parhaasta joukkueesta.
Johtoon HJK siirtyi 10. peliminuutilla, kun kesken kauden Veikkausliigaan palannut 36-vuotias konkari Markus Halsti tuuletti kauden ensimmäistä maaliaan. Halsti nousi rohkeasti ylös, nosti käden pystyyn ja puski vuorenvarmasti David Brownen tarkan keskityksen verkkoon.
Avausjakson muista maaleista vastasi Roope Riski, joka alkoi varmistella maalikuninkuuttaan. Ensin Riski puski komeasti 20. minuutilla pallon verkkoon – jälleen Brownen keskityksestä – ja 36. minuutilla hän nikkasi takatolpalta kulmapotkusta taukonumeroiksi jo 3-0. Kahden maalinsa välissä yksi Riskin osuma hylättiin pienen neuvonpidon jälkeen paitsiona. Riskin maalisaldo on nyt 16 maalia 21 ottelussa.
Ensimmäinen puoliaika oli HJK:n täydellistä näytöstä, eikä IFK Mariehamn tarjonnut kunnon vastusta toisellakaan jaksolla. Tauon jälkeen kentälle tullut Eetu Vertainen lisäsi kulmapotkusta johdoksi jo 4-0, kun pelattiin 55. peliminuuttia.
Loistavan ottelun pelannut David Browne oli jälleen esityön tekijänä, kun HJK löi 85. minuutilla taululle lopulliset 5-0 -voittonumerot. Pallon siirsi lähietäisyydeltä maaliin Tim Väyrynen.
[readmore from=Veikkausliiga]
HJK juhlii tällä kaudella tuplamestaruutta ja seurahistorian 30. Suomen-mestaruuttaan. Se merkitsee sitä, että Klubi saa nyt logoonsa mukaan kolmannen tähden.
1911 • 1912 • 1917 • 1918 • 1919 • 1923 • 1925 • 1936 • 1938 • 1964 • 1973 • 1978 • 1981 • 1985 • 1987 • 1988 • 1990 • 1992 • 1997 • 2002 • 2003 • 2009 • 2010 • 2011 • 2012 • 2013 • 2014 • 2017 • 2018 • 2020
#HJK #Veikkausliiga
LUE MYÖS:
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
