Palaako MM-finaalisankari Saksan maajoukkueeseen? – ”Pidämme häntä yhä silmällä”
Kuva: Getty Images
Saksan A-maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw sanoo, että hän pitää yhä silmällä vuoden 2014 MM-finaalin sankaria Mario Götzeä.
Götze, 28, oli nuorempana yksi Euroopan suurimmista lupauksista lyötyään läpi Borussia Dortmundissa. Vuonna 2013 hänestä maksettiin silloinen ennätyskorvaus saksalaispelaajasta, kun Bayern München hankki hänet Dortmundista 37 miljoonalla eurolla. Götzen uran ehdoton tähtihetki nähtiin vuoden 2014 MM-loppuottelussa Argentiinaa vastaan, kun hän iski lisäajalla ottelun ainoan maalin.
Sittemmin hänen tähtensä on hiipunut ailahtelevaisuuden, loukkaantumisten ja muiden terveysvaivojen takia. Vuonna 2017 selvisi, että Götze on kärsinyt myopatiasta, eli sairaudesta, joka aiheuttaa luurankolihasten heikkenemistä ja surkastumista.
Hän oli tuossa vaiheessa palannut Bayernista Dortmundiin, jossa hän pelasi viimeisen ottelunsa viime toukokuussa. Götzeä huhuttiin kesällä moneen suuntaan, muun muassa Hertha Berliniin ja jopa takaisin Bayerniin. Hänen uudeksi seurakseen valikoitui kuitenkin Hollannin suurseura PSV Eindhoven.
Götze siirtyi niin sanotusti pelaajan parhaassa iässä pienempään liigaan, mutta maajoukkuevalmentaja Löw on pitänyt näkemästään. Götze on pelannut PSV:ssä kuusi ottelua tehden niissä yhteensä kolme maalia.
– Pidämme häntä yhä silmällä, tietysti, kommentoi Löw Sports Buzzerille.
– Hän näyttää todella tuoreelta ja ketterältä, ilo paistaa hänestä. Hän tarvitsee sitä.
Löw uskoo, että valtavat paineet vaikuttivat Götzen urakehitykseen.
– Kaikki keskittyi aina häneen. Hänellä oli se vuoden 2014 maali painolastina, se oli varmasti valtava taakka.
– Siksi olen iloinen, että hän on aloittanut niin hyvin Eindhovenissa.
Götze on pelannut A-maajoukkuetasolla 63 ottelua, joista viimeisin oli marraskuussa 2017.
Tulevalle maajoukkuetauolle Löw ei vielä valinnut Götzeä mukaan. Saksa kohtaa keskiviikkona Tšekin ystävyysottelussa ja siitä viikon sisällä Ukrainan ja Espanjan Nations Leaguessa.
Huom. Joshua Kimmich, Marcel Halstenberg ja Thilo Kehrer ovat vetäytyneet alla näkyvästä ryhmästä pois loukkaantumisten takia.
Joachim #Löw has named his Germany squad for the upcoming international break! 




Neuer, Ginter, Gnabry, Goretzka, Kimmich, Kroos, Sané and Werner are only available for the Nations League games.
#DieMannschaft #GERCZE #GERUKR #ESPGER
#DieMannschaft #GERCZE #GERUKR #ESPGER
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
