SJK:n maalivahdille kahden vuoden jatkopahvi – ”Pystyy olemaan yksi parhaista Veikkausliigassa”
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerho ja maalivahti Jesse Öst ovat tehneet kauden 2022 loppuun asti kestävän jatkosopimuksen.
Öst, 30, siirtyi SJK:hon kaudeksi 2018 ja on tähän mennessä pelanut seinäjokisten tolppien välissä 49 ottelua. Päättyneellä kaudella torjuntavastuu jakautui hänelle ja Walter Viitalalle, jolla on sopimus vielä ensi kaudesta.
Aiemmin urallaan Öst on edustanut Pietarsaaren Jaroa ja ruotsalaista Degerfors IF:a.
– Olen todella iloinen että jatkan SJK:ssa. Olen ollut täällä kolme vuotta, ja SJK on itselleni nykyään perhettä. Olen siis viihtynyt todella hyvin ja SJK:ssa jatkaminen oli ykkösvaihtoehto minulle. Jatkan ilomielin tätä projektia mitä meillä on nyt menossa ja minulla on hyvät fiilikset tulevaisuudesta, kommentoi Öst SJK:n sivuilla.
SJK:n urheilujohdossa ollaan jatkoon tyytyväisiä.
– Tämä on tärkeä sopimus seuralle, jolla taataan jatkuvuus ja kilpailu meidän maalivahtiosastolla. Jesse sopii täydellisesti meidän arvoihimme, mitä haluamme pelaajilta SJK:ssa. Hänen esityksensä kentällä tällä kaudella näyttivät, että hän pystyy olemaan yksi parhaista maalivahdeista Veikkausliigassa, sanoo SJK:n urheilupuolen tekninen johtaja Richard Dorman.
– Jesse Öst otti paikkansa ja hän on todella hyvä torjuja, minkä hän näytti kauden aikana. Meillä on maalivahdeilla rehellinen kilpailutilanne. Kaksi hyvää maalivahtia, joten aina tietää, että kumpi vain pelaa, niin siitä ei tule koskaan huono päätös. Se on myös hyvä tilanne, että molemmat maalivahdit ovat hyvin kilpailuhenkisiä ja he varmasti ruoskivat toisiaan eteenpäin. Jesse otti varmasti oppia Walteri Viitalalta joissain asioissa, ja Wade taas otti oppia Jesseltä tietyissä asioissa, kommentoi SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara.
SJK:ta kaudesta 2018 lähtien edustanut maalivahti Jesse Öst, on solminut SJK:n kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.
Uusi sopimus pitää pietarsaarelaislähtöisen maalivahdin Seinäjoella kauden 2022 loppuun.
#SJKfi #Veikkausliiga
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi