SSS: Kolmosen seura virittelee siirtomarkkinoiden jättihankintaa – palaako Mika Ojala kotiin?
Kuva: Juha Tamminen
Läntisen alueen Kolmosessa päättyneellä kaudella viidenneksi sijoittunut Paimion Haka virittelee melkoista jättihankintaa. Salon Seudun Sanomien mukaan PaiHa on kiinnostunut ammattilaisuransa lopettaneesta Mika Ojalasta.
Ojala ilmoitti keskiviikkona lopettavansa pelaajauransa. Ojala ei pelannut päättyneellä kaudella missään joukkueessa. Toissa kaudella Ojala muodosti Timo Furuholmin ja Filip Valencicin kanssa yhden Veikkausliigan tehokkaimmista hyökkäyskolmikoista. Ojala teki kaudella 2019 komeat kuusi maalia ja antoi kahdeksan maalisyöttöä. Kauden päätteeksi Ojala sai myös hopeamitalin kaulaansa, mutta jatkosopimusta ei Interin kanssa syntynyt.
Ojala on Paimion Hakan kasvatti, joten ura saisi komean päätöksen kasvattiseurassa, jos mies päättäisi vielä jatkaa pelaamista. SSS:n mukaan PaiHa ja Ojala ovat todella lähellä sopimusta. Sanomattakin selvää on se, että Ojala olisi Kolmosessa suorastaan huima vahvistus.
Läntisen alueen Kolmosessa pelaa muun muassa Interin ja TPS:n kakkosjoukkueet. Näin ollen Ojala joutuisi ensimmäistä kertaa aikuisurallaan pelaamaan sinimustaraidallista Interiä vastaan, jos mies päättää liittyä kasvattiseuraansa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii

- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”