Taas liippaa läheltä – Bulgarian joukkueessa kolme uutta koronatartuntaa, kaksi tartunnan saaneista pelasi Huuhkajia vastaan
Kuva: Juha Tamminen
Bulgarian A-maajoukkue on tällä hetkellä koronaviruksen kourissa. Jo ennen sunnuntaista Suomea vastaan pelattua ottelua joukkueessa todettiin useita positiivisia koronatestituloksia ja nyt tuli kolme lisää.
Muun muassa Guardianille ja Sky Sportsille kirjoittava bulgarialainen jalkapallotoimittaja Metodi Shumanov kertoi Twitterissä, että Bulgarian joukkueesta on löytynyt kolme uutta koronatapausta. Tuoreimpien tietojen mukaan joukkueen kapteeni Vasil Bozhikov, maalivahti Hristyan Vasilev sekä vasen laitapuolustaja Dimitar Velkovski ovat antaneet positiivisen tuloksen koronavirustestissä.
Toppari Bozhikov sekä laitapakki Velkovski pelasivat sunnuntaina Huuhkajia vastaan täydet 90 minuuttia. Näin ollen Suomen pelaajat ovat mahdollisesti altistuneet myös virukselle.
Huuhkajien pelaajat ovat alkuperäisen suunnitelman mukaisesti testattu maanantaina, ja tuloksia voidaan odotella tiistain aikana.
Bulgarian joukkueessa on nyt käynnissä olevan maajoukkuetauon aikana todettu yhteensä yhdeksän Covid-19-tartuntaa.
BREAKING: Three more Bulgaria internationals, including captain Vasil Bozhikov, have tested positive for Covid-19! Along with the Slovan defender infected with the virus are also goalkeeper Hristyan Vasilev and left back Dimitar Velkovski. Nine players in total will miss #IRLBUL
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
